HARTIN.
Kohottaa päätään, rukoillen.
Koeta tyyntyä, armahani. Jumala tahtoo koetella meitä! Pitää tyynesti ottaa vastaan tällaiset iskut.
AILI.
Sen olisit ennen voinut sanoa. Miksi et ole minua opettanut maailmaa tuntemaan sellaisena, kuin se on? Silloin voisin tyynesti katsoa sen varjopuoliakin. Mutta kun ennen vaan valoa katsella sain, pimentää odottamaton varjo silmiäni. Kaikki olet säästänyt viimeiseen hetkeen. Ja nyt hyökkäävät ne päälleni joka taholta kuni myrkylliset nuolet, saastuttaen minulta kaikki lapsuuteni muistot, elämäni onnen, tulevaisuuteni unelmat. En näe enää muuta kuin kurjan maailman, jossa ihmishaahmot pelokkaina, onnettomina hiipivät, joka hetki valmiina uutta kovaa kokemaan. — Niin! Minä en ole kasvatettu tässä maailmassa olemaan, siksi tahdonkin pois!
HARTIN.
Aili-kulta! Lakkaa jo!
AILI.
Minä olen tähän asti vaiennut, mutta nyt tahdon puhua suuni puhtaaksi. Minä lähden pois ja iloitsen siitä. Jos eläisin mielelläni ja minun täytyisi kuolla, kärsisin; jos kuolla tahtoisin, mutta en pois pääsisi, kärsisin myöskin. Onneksi sekä tahdon että pääsen täältä. Olen, näet, kasvatettu niin, että samalla kuin olen tullut tyytymättömäksi elämääni, olen myöskin taudin saanut.