EMMA.
Antakaa hyvä stasrotinna anteeksi! Tuo nuori mies on minun hyvä ystäväni. Hän saattoi minut kotiin, ja nähtyään tuosta puutarhasta tämän kauniin salin, hän ei voinut olla — Hänellä ei ole tilaisuutta koskaan tällaista näkemään.
HARTIN.
Lempeästi.
No, minä uskon sanojasi. Kyllä minä luotan sinun rehellisyyteesi. — Mutta vastedes ei se saa tapahtua. Ei se sovi, näet, että sinä annat tuttavasi tahi ystäväsi — —
EMMA.
En minä koskaan enää!
HARTIN.
No, mene nyt kellarista portviiniä hakemaan.