Andrei. Tuota en olisi luullut sinun sanovan. Olenhan tehnyt työtä isällesi palkatta siitä saakka, kun hiukankin kykenin. Mitä olisi tämä talo ilman minutta? Kuka silloin talon toimista huolta piti, kun isäsi sairaana koko vuoden loikoi? Sinäkö… Ja muuten se ei sinusta riipu laisinkaan. Isäsi on monta kertaa sanonut, että hän naituani antaa minulle osan talosta.
Juhana. Älä, kirppu, kiistentele, ennenk' pääset mäen päälle!
Andrei. Joko taasen pilkkaamaan? Sydämelleni oikein käy sinun häijy käytöksesi.
Juhana. Ei sysi sydäntä murra, eikä terva mieltä käännä.
Andrei. Minä sanon sinulle, että kärsivällisyyteni rupeaa loppumaan. Heitä nyt jo nuo pistosanasi, tahi minä todella suutun—ja silloin, varo itseäsi!
Juhana. Mihin se meri ei menisi, joll'ei penkereet pidättäisi! (Menee loilotellen).
Andrei. Tekee vaan pilkkaa.—Poika nulikka! Mutta vähät minä hänen laverruksistaan. Ukolle itselleen on ilmoitettava suoraan; hän ratkaiskoon! (Kävelee edestakaisin). Kyllä se on harmittavaa kumminkin, etten minä kuulu luterilaiseen uskontoon, vaikka olen ikäni suomalaisissa elänyt ja puhtaaksi suomalaiseksi kasvanut. Joll'ei sitä estettä olisi, silloin ei minun tarvitsisi epäillä asian menestymistä.
4:S KOHTAUS.
*Andrei, Roponen.*
Roponen. (Astuu tupaan kämmeniään hykertäen). Kaikki hyvin, kaikki hyvin! (Huomaa Andrein). No, Andrei! Sanon sinulle peittelemättä, että pidän suuresti sinusta. Poissaollessani olet Juhanan kanssa pitänyt oivallisesti huolta talon askareista. (Taputtaa olkapäälle). Tyhjin kourin en lähetä sinua talosta. Olet kelpo poika.