Kosmin. No, no! Ei se asia siltä rauennut ole! Kylläpä saan heidät pakoitetuksi. Minulla on kyllä keinoja!
Vouti. Luonnollisesti! Jos kovalle panette, niin kyllä taipuvat. Onhan yksi oiva keino heti paikalla tarjona. Nyt on juuri rekryytin otto-aika. Pahimmat pankaa sotamiehiksi, niinkuin tuo tuolta lukon takaa ja muita samanlaisia.
Kosmin. Hyvä neuvo! Sitäkin tahdon käyttää. Saat mennä! (Vouti menee). Voi, kuinka vastenmielistä tämä toimi minulle kumminkin on! Ja mitä varten minä puuhaan——ketä varten? Eihän minulla ole vaimoa, ei lapsia—(Huokaa). Tokko lienee toista näin yksinäistä, näin kolkkoa miestä koko maailmassa!—Mutta mikä on alotettu—se loppuun saatettakoon!——Hän sanoi minua armottomaksi. Armottomat ovat ihmiset olleet minua vastaan. Kun muistan isäni kovuutta, veljeni verivainoa, nuorta rakkauttani, joka niin säälimättömästi sorrettiin— kun muistan, että nuoruuteni morsian kuoli noiden julmain rääkkäyksien kautta, kun muistan, että ainoa poikani nyt tuntemattomana orpona, kerjäläisenä, ehkä orjanakin kuihtuu jossain sopessa—niin arvelen itselläni olevan syytä armottomuuteen!
4:S KOHTAUS.
*Kosmin, Andrei.*
Andrei. (Tulee oikealta, ottaa lakin päästään, huomattuaan Kosminin). Herra!
Kosmin. (Äreästi). No, mitä asiata?
Andrei. Minä tahtoisin puhua teille tärkeästä asiasta.
Kosmin. Anna kuulua!
Andrei. Olen kuullut asioita, jotka niin läheisesti koskevat teitä, etten voi olla niitä teille ilmaisematta.