Liisa. Herra arvasi tietysti, että minä olin osallisena Mattia pelastamassa, ja määräsi minut palvelijaksi voudille, jolle hän antoi luvan kohdella minua aivan, kuinka hän vaan tahtoo.
Juhana. Onko se mahdollista?
Liisa. Minä olen aivan epätoivoissani,——vouti, hän riemuitsee. Äsken juuri otti hän minua kädestä kiini ja talutti kotiinsa, uhkasipa panna kellariinkin lukon taakse.
Matti. Mitä puhutkaan?
Juhana. Mitä sitten?
Liisa. (Pyrskähtää itkuun). Arvaatte, mitenkä minun olisi käynyt, joll'en olisi päässyt karkuun.
Juhana. Jumalan kiitos!
Liisa. Mikä minut perii nyt? Miten voin välttää hänen kostoaan? En sitä mitenkään välttää voi. Ja tiedätte, kuinka minun silloin käy… Minulla ei ole muuta jälellä kuin hukuttaa itseni!
Matti. Muista, että kun hätä on suurin, on apu lähinnä. Kanna kohtalosi yhtä kärsivällisesti kuin minä.
Juhana. Me pelastamme sinut!