Luku XXVI.
Vaimoin haudalla käymisestä.
Sinä aamuna samana
Vaimot nousevat varahin,
Jotka Jesusta eläissä
Olit ennen seurannehet,
Surman nähnehet surulla:
Voitehia valmistavat,
Paljon yrttiä panevat,
Luojan hautoa hakevat.
Tahdoit tehdä voitehilla
Luojan ruumista lujaksi
Totutun tavan perästä.
Suru saapi tiellä kiinni,
Murhe matkalla tapasi;
Muistavat kiven kovimman
Haudan suulle siirretyksi;
Särkeepi suru sydämmen,
Kuka kiven kuljettaisi,
Ottaisi oven edestä?
Koska katsovat likemmä,
Löytävät lykätyn poijes,
Ilon kanssa kiiruhtavat,
Kuopan kulkevat sisälle,
Ei löydä Luojoa levossa,
Pois oli ruumis rakkahimpi.
Aivan äkkäsit äkistä,
Näit he kaksi nuorukaista
Kiiltävässä kunniassa,
Valkeilla vaattehilla,
Pelvoissansa katselevat.
Neuvoit näitä nuorukaiset,
Käskit enkelit iloita:
"Ei ole huolta hämmästyä,
Pakko peljätä mitäkään:
Tiedän teidän etsivänne
Jesusta Natsarenusta,
Ristin päällä piinattua.
Mielell' miks murheellisella
Elävätä etsinette
Näissä kuolluitten kodissa?
Ei ole enämpi täällä
Asunnoilla ahtahilla,
Jo nousi ylös ilolla.
Niinkuin ennusti edellä.
Katsokaa sia kuhunka
Herra pantihin parahin.
Menkää mielellä hyvällä
Ilmoittain opetuslapsill',
Puhukatte Pietarille,
Semmenkin nyt Siimonille:
Herra haudasta heräsi,
Tahtoopi edellä teidän
Kulkea Galileahan,
Siellä saanette ilolla
Itse katsella enemmin!"
Vaimot kohta kulkemahan,
Erisit ilosydämmin,
Vaikka puolin pelvoissansa,
Poijes haudalta pakenit
Aivan tykö yhdentoista;
Oli mieli ilmoitella,
Saattoa tämän sanoman.
Ei usko opetuslapset,
Pidit turhana puhenna.
Pyrki Pietari hädässä,
Sekä juokseepi Johannes
Tykö kuopan kiiruhusti:
Eivät löydä Luojoansa,
Hikiliinat löytänevät,
Siinä kanssa käärinliinan,
Eri käärityn kokohon.
Luku XXVII.
Jesuksen ilmestyksistä jälkeen hänen ylösnousemisensa.
Itse Jesus ilmestyypi
Opetuslapsille omillen
Sinä päivänä samana
Viisi kerta juur' visusti,
Muulloin muodolla monella.
Näytti itsensä esinnä
Marialle Magdalasta,
Koska seisoen surulla
Läsnä haudan huokaileepi,
Aivan itkeepi ilotoin.
Koska katsoopi takansa
Löysi Luojan seisomassa,
Eikä tiedä Jesukseksi.
Lausui Luoja laupiaasti:
"Mitä sä valitat vaimo?
Mitä itkien murehdit,
Ketä etsit onnetoinen?"
Luuli Maria lujasti
Isännäksi yrttitarhan,
Sanoi suulla surkealla:
"Löydä en Luojaani levossa,
Pois un vietynä peräti.
Enkä tiedä kusta etsin,
Jos olet ottanut isäntä,
Toiseen siirtänyt siahan,
Niin sano sama minulle,
Että ottamaan menisin."
Jesus mainitsi: "Maria!"
Tuli tästä tuttavaksi.
"Raboni rakas", sanoopi,
Se on; "suotu Mestarini."
Jesus vaimoa varotti:
"Älä sä satu minuhun,
Sano vaivain veljilleni:
Aika on minulla mennä
Tykö armahan Isäni,
Ja myös teidänkin Isänne,
Joka on minun Jumalain,
Että teidän armollinen."
Täm' on Magdalan Maria,
Jost' oli Jesus perkelettä
Seitsemän ulos ajanut:
Ensimmäisnä ilmoittaapi
Tällen itsensä elävän.
Sitte Jesus ilmestyypi,
Tiellä vaimoille vakaille,
Koska kulkevat takaisin,
Vieden voidetta kotia,
Haudan luota lähdettyä:
Näitä tiellä tervehtääpi.
Käski saattoa sanoman,
Viedä tykö veljiensä:
"Kulkekoot Galileahan,
Siellä minua nähdä saavat."