Kyrillys ja Methodius.
Peljätköön Herraa kaikki maa: häntä peljätköön kaikki maan piirin asuvaiset. Ps. 33: 8.
Jo kuudennella ja sittemmin kahdeksannella vuosisadalla oli slavilaisia uudisasukkaita Tonavan pohjoispuolelta muuttanut tämän virran eteläpuolella oleviin maihin. Kreikkalaisen kirkon toimesta pääsivät nämä vähitellen kristinuskon osallisuuteen, ja sama kirkko rupesi tähän aikaan julistamaan pelastuksen sanomaa myöskin Itä-Rooman keisarikunnan rajojen ulkopuolella asuville slavilaisille kansoille. Tämänkin lähetystoimen syrjäinen työ on säilyvä kirkkohistorian lehdillä, vaikkei se ole omiansa herättämään niiden huomiota, jotka arvostelevat ihmiskunnan menneitä vaiheita ulkonaisesti loistavain urotöiden pettävän mitan mukaan. Etenkin muistettavat ovat veljekset Kyrillus ja Methodius, joille historia on omistanut nimen "Slavilaisten apostolit".
Kertomuksen mukaan olivat nämä miehet kotoisin Thessalonikasta. He olivat ylhäistä sukua ja hyvin rikkaita. Kyrillus sai kasvatuksensa Konstantinopolissa. Tuo mahtava, hovin suosima ja oppinut Fotius oli hänen opettajansa, ja loistava tulevaisuus oli hänellä maailmassa tarjona, vaan ijankaikkisen elämän valo, joka pääkaupungin silloisen turmeluksen uhallakin oli löytänyt tien hänen sydämmeensä, vaati häntä myymään kaiken tämän ja pyhittämään elämänsä sille Herralle, jonka valtakunnan aarteet eivät ole löydettävissä kuin itsensäkieltämisen ja alentumisen lihalle ja verelle vaikealla tiellä. Hän antoi vihkiä itsensä papiksi ja oleskeli jonkun ajan eräässä luostarissa. Myöhemmin tapaamme hänen erakkona vuoriseudussa, yksinäisyydessä miettimässä tulevaisuuttansa. Tänne saapui hänen veljensä Metodiuskin, joka, kyllästyneenä tämän maailman lumoaviin lupauksiin, oli luopunut korkeasta valtionvirastaan, palvellaksensa yksin Herraa. Työttömyydessä eivät veljekset kuitenkaan aio aikaansa viettää, he tahtovat uhrata kaikki voimansa julistaaksensa pakanoillekin sitä pelastuksen sanomaa, joka niin monesti oli täyttänyt heidän sydämmensä sanomattomalla ilolla. Ensin loivat he silmänsä Mustanmeren pohjoispuolella asuviin Katsarilaisiin, jotka v. 838 olivat solmineet jonkunlaisen liiton Itä-Rooman kanssa. Tämän pakanallisen kansan keskuudessa löytyi jo ennestään ainakin muutamia kristityitä, mutta Jumalan valtakunnan tulevaisuus siellä näytti hyvinkin kolkolta. Paitse pakanuuden vastustusta täytyi nim. sikäläisen kristinuskon kestää myöskin Juutalaisten ja Muhammedilaisten yrityksiä levittää uskontoansa näillä seuduin. Aavistaen vaikean asemansa, lähettivät Katsarilaiset keisari Mikael III:lle näin kuuluvan kirjeen: "Lähetä meille oppinut mies, joka meitä voi neuvoa katolisessa uskossa, sillä milloin koettavat Juutalaiset, milloin Muhammedilaiset meille uskontoansa tyrkyttää, vaan emme tiedä, minne kääntyä. Sentähden olemme päättäneet kysyä neuvoa korkeimmalta ja katoliselta keisarilta." Nyt sai Kyrillus, jota myöskin kutsutaan nimellä Konstantinus, kehotuksen saarnata evankeliumia Krimin niemimaalla. Hän lähti matkalle, oppi Katsarilaisten kieltä ja toimitti jonkun ajan lähetyssaarnaajan vaikeata työtä heidän keskuudessaan. Epäilemättä oli tämän lähetysmatkan näkyvä tulos, josta muuten emme mitään varmuudella tiedä, hyvin vähäpätöinen. Ostettuaan muutamia orjia vapaiksi, kasvattaaksensa näitä sikäläisen lähetystoimen jatkajiksi, palasi Kyrillus kotimaahansa, jättäen Katsarilaisten pakanalliseen maahan kylvämänsä ijankaikkisen elämän sanat elon Herran siunattaviksi. — Samaan aikaan levisi kristinuskon valo Bulgariaankin. Sikäläisen ruhtinaan Bogoriksen kerrotaan antaneen kastaa itsensä, kun hänelle näytettiin erään munkin Methodiuksen maalaama taulu, joka kuvasi ijankaikkisen kadotuksen, tuskia. Oliko tämä Methodius Kyrilluksen veli, vai toinen mies, sitä ei varmuudella tiedetä. Itse kertomus Bogoriksen kääntymisestäkin kätkeytyy, niinkuin tämän lähetystoimen vaiheet yleensä tarujen hämärään.
Luotettavammat tiedot on meillä Kyrilluksen ja hänen veljensä Methodiuksen vaikutuksesta Mährissä. Tämä maa oli Kaarle Suuren aikana joutunut frankilaisvallan alle, ja sen pieni kristillinen seurakunta, jota maan pakanalliset asukkaat uhkasivat perikadolla, oli uskottu Salzburgin piispan valvottavaksi. Kun mähriläinen ruhtinas Radislaw, joka vihasi Frankilaisia, kääntyi kreikkalaisen kirkon puoleen, saadaksensa lähetyssaarnaajia kansaansa opettamaan, saapuivat Kyrillus ja Methodius keisari Mikael III:nen kehotuksesta hänen maahansa (862). Heidän vaikutuksensa Mährissä osottaa selvästi, minkätähden historia heille on omistanut kunnianimen "Slavilaisten apostolit." Väsymättömällä ahkeruudella koetti etenkin Kyrillus oppia Maurilaisten kieltä, voidaksensa menestyksellä toimia heidän keskuudessaan. Hän perehtyikin siihen niihin määrin, että hän ennen pitkää hankki heille slavilaisen aapiston sekä käänsi ainakin suurimman osan raamattua ja tärkeimmät jumalanpalveluksessa tarvittavat kirjat tälle kielelle. Kyrilluksen nimi on siis slavilaisen kirjallisuushistoriankin ensimmäinen nimi. Näiden vaiheiden ohessa oli Radislaw muuttuneiden valtiollisten olojen vuoksi alkanut lähestyä läntisiä naapurikansoja ja latinalaista kirkkoa. Näin asiain ollen päättivät Kyrillus ja Methodius, jotka ilolla näkivät, miten heidän työnsä Mährissä alkoi kantaa hedelmiä, lähteä Roomaan suostuaksensa paavin kanssa lähetystoimensa jatkamisesta. Hadrianus II ei tahtonut loukata Slavilaisten mainehikkaita lähetyssaarnaajia, joiden alttiiksiantavaisesta kristillisyydestä ja kyvystä ei saattanut olla kuin yksi mieli, vaikka heidän uskonnollinen katsantotapansa muutamissa kohdissa poikkesi latinalaisessa kirkossa vallitsevista mielipiteistä, eikä määrännyt heille uusia ohjesääntöjä noudatettaviksi. Methodius sai esteettömäsi itse Roomassakin toimittaa messun Slavilaisten kielellä. Kyrillus jäi Roomaan, hänen voimansa olivat jo uupuneet. Hän kuoli samana vuonna (867) eräässä luostarissa. Methodius sitä vastoin, jonka paavi v. 868 vihki Mährin arkkipiispaksi, palasi jälleen työalallensa. Innostuksella ja voimalla ryhtyi hän työtänsä jatkamaan, julistaen suurella menestyksellä evankeliumin sanomaa pakanoille, sekä neuvoen, varottaen, vahvistaen niitä, jotka jo olivat kastetut kristinuskoon. Arvaamattoman suuressa määrässä edistytti hänen työtänsä se seikka, että hän toimitti jumalanpalvelusta kansan omalla kielellä. Läntisen kirkon tänne toimittamat lähetyssaarnaajat ja papit sitä vastoin eivät nähneet mitään sanottavia hedelmiä työstään, sillä he eivät poikenneet kirkkonsa tavasta, vaan säilyttivät itsepäisesti latinaa kirkkokielenä. Eikä siinä kylliksi. Ennen pitkää alkoivat he kadehtia Methodiuksen voittoja, ja syyttivät häntä Roomassa harhaoppisuudesta, kun hän näet ei tunnustanut Pyhän Hengen käyvän ulos myöskin Pojasta, sekä soimasivat häntä uutistenpuuhaajaksi, joka halveksi kirkon kieltä ja loukkasi uskonnon pyhyyttä käyttämällä raakaa slavilaista kieltä jumalanpalveluksessa. Paavi Juhana VIII kutsui Methodiuksen Roomaan tekemään tiliä toimestaan (879). Aluksi oli Juhana hyvinkin altis noudattamaan piispan vihamiesten vaatimuksia, ja hänen tarkoituksensa oli silminnähtävästi pakottaa Methodiusta luopumaan slavilaisen kielen käyttämisestä jumalanpalveluksessa ja muissa kirkollisissa toimituksissa, vaan jota kauemmin hän mietti asiaa ja keskusteli etevän määriläis-piispan kanssa, sitä selvemmin hän huomasi, ettei hän tässä saanut laatia jyrkkää kieltoa. Vaikkei Methodius taipunut myöntämään latinalaisen kirkon oppia Pyhästä Hengestä ainakaan täydellisesti oikeaksi, myönsi paavi hänelle oikeuden vaatia slavilaista kieltä käytettäväksi Mährin kirkoissa. Kuitenkin tuli pappien ensin lukea evankeliumi latinaksi, jonka jälkeen se oli käännettävä kansan kielelle. Jos ruhtinas kernaammin kuunteli latinankielistä kuin slavilaista messua, tuli papin toimittaa se latinaksi. Kuinka mieltynyt Juhana muuten oli Methodiukseen ja hänen työhönsä, näkyy muun ohessa eräästä hänen v. 880 kirjoittamastaan kirjeestä, jossa muiden kera löytyvät nämäkin sanat: "sitä aapistoa, jonka eräs filosofi Konstantinus [Kyrillus] on keksinyt, jotta Jumalan ylistys säällisesti kaikuisi silläkin kielellä, kiitämme täydestä syystä. Sillä p. raamattu kehottaa meitä ylistämään Herraa, ei ainoastaan kolmella kielellä [Jumalanpalveluksen kieliksi kelpaavina pidettiin ainoastaan heprean, kreikan ja latinan kieliä.] vaan kaikilla kielillä ja murteilla. Apostolikin kehottaa meitä rakentamaan seurakuntaa kielillä-puhumisella."
Ilomielin palasi Methodius Mähriin työtänsä jatkamaan, vaan ei aikaakaan, ennenkuin uusia esteitä ja vaikeuksia ilmaantui. Hän oli nim. tuonut muassaan piispa Vichingin, toivoen hänestä paljon hyvää, mutta nämä toiveet pettyivät piankin. Viching liittyi esimiehensä vastustajiin ja hänen onnistui saada Radislawin jälkeisen, ruhtinas Swatoplukinkin puolellensa, niin että Methodius ja hänen ystävänsä joutuivat vähemmistöön. Väsymätön arkkipiispa ei kuitenkaan suostunut minkäänlaisiin myönnytyksiin, vaikka hänen asemansa monesti oli hyvinkin vaikea. Methodius erotti Vichingin hänen virastaan sekä julisti Swatoplukin pannaan, vaan eivät nämäkään keinot auttaneet, kun samaan aikaan muutkin valtiolliset syyt liittyivät estämään hänen työtänsä. Mitä hän näissä vaiheissa kärsi, sitä ei ole historia lehdillänsä säilyttänyt. Methodiuksen kävi samoin, kuin jalojen henkilöiden usein käy: hänen elämänsä työ kävi yhä raskaammaksi, jota heikoimmiksi hänen voimansa riutuivat. Ihmiset eivät mitanneet hänen tuskaansa eivätkä lukeneet hänen kyyneleitänsä, yhtä vähän kuin hän itse oli altis suruansa heille valittamaan, vaan sitä rakkaammaksi kävi hänelle Herra. Ja vaikka Methodiuksen täytyikin nähdä, että hänen jalot toimensa säilyttää kansan kieltä jumalanpalveluksen kielenä olivat tuomitut kuolemaan hänen kanssansa, vaikka ei kukaan ole jälkimaailmalle kertonut hänen viimmeisistä toivottomista ponnistuksistaan, ja vaikka pintapuolisuus, kaivaten historiallisia todistuksia, etenkin semmoisia, jotka olisivat omiansa sen vaatimuksia tyydyttämään, ei ole altis häntä kunnioittaen muistamaan, pysyy horjumattomana Herran todistus: "— koska kaikkinainen rangaistus käsissä on, niin ei se käy meille iloksi, vaan murheeksi; mutta sitte antaa hän rauhallisen vanhurskauden hedelmän niille, jotka siinä harjoitetut ovat." Methodiuksen kuolinvuotena pitävät toiset vuotta 885, toiset 892.
Mähriläis-valtakunta hajosi v. 908, jolloin toinen puoli siitä yhdistettiin Unkariin, toinen Böhmiin. Mutta äidinkielinen jumalanpalvelus säilyi monessa paikoin todistukseksi, ettei Kyrilluksen ja Methodiuksen jalo aate voinut kokonaan joutua perikatoon.
X.
"Pimeä vuosisata."
Me haparoitsimme seiniä, niinkuin sokiat, ja pitelimme niinkuin ne, joilla ei silmiä ole; me loukkaamme itsemme puolipäivänä niinkuin hämärissä, me olemme pimeydessä niinkuin kuolleet. Jes. 59:10.