Tuskin missään tuli eroitus herännäisyyden ja evankelisen suunnan välillä niin jyrkäksi, kuin Lounais-Suomessa. Täällä ryntäsivät kummankin suunnan edustajat joka seurakunnassa toisiaan vastaan, ja täällä lukivat rukoilijat yleisemmin kuin missään muualla Renqvistin riitakirjoituksia. Näin ollen ei sovi oudoksua, että sikäläinen herännäisyysliike itseensä sulkeutuen kehittyi yksipuolisemmaksi kuin esim. Mikkelin puolen rukoilijain liitto, jonka taistelu Ruotsalaisen hengenheimolaisia vastaan tuskin ensinkään koski opillisia eroavaisuuksia. [Paimenmuisto; rehtori K. V. E. Ranckenin y.m. kertomukset; E. G. Ilvanin kirje Renqvistille 2/8 1845 (Akiander VII, 236)].

Yllämainitussa kirjeessään Renqvistille puhuu Ilvan ihastuksella siitä, että Lutherin huonepostillan suomennosta paraikaa painettiin, lausuen sen toivomuksen, että suomentaja olisi "heimolaisuudessa sen hengen kanssa, joka aikoinaan Lutherissa vaikutti". Tuntuu, kuin olisivat heränneet kaikkialla näinä oppiriitojen eksyttävinä aikoina kaivanneet suuren uskonpuhdistajan neuvoa. Tiedämme, että Suupohjan heränneet papit ahkeraan olivat tehneet työtä, voidakseen kansallemme antaa Lutherin huomattavimmat kirjat Suomen kielellä. Ilolla vastaanotettiin tämä lahja kaikkialla, missä uskonnollista harrastusta löytyi. Varsinkin Lounais-Suomen rukoilijoissa oli ilo niiden ilmestymisestä suuri. Todistuksena ovat muun ohessa seuraavat säkeet Matti Paavolan (II, 344) v. 1850 tämän johdosta sepittämästä runosta:

"En tuot' toivoo voinut
Enkä myös olettaa tainnut,
Vaikk' juur' halusin
Lutheruksen saarnoi
Aivan kalleit', jaloi
Sielulleni
Virvoitukseks'
Uskon kiistoss', työss'."

"Suomen lapset,
Suomen lapset,
Herrall' kiitosta
Veisatkaa nyt hartaast'
Sydämestänn' tarkast',
Ett' on suotu
Meille tuotu
Uusi valo juur'."

"Lutherus nyt saarnaa
Suomen kansan maassa
Lunastuksen kalliist' valost'
Sieluin autuudeks'."

Kovia oli Paavolan lähinnä edellisinä vuosina täytynyt kokea. Hän ei ollut voinut kaikin puolin hyväksyä ystäviensä oppia ja uskonnollista elämää. Se oli hänestä liika kaavamaista, varsinkin mikäli asia koski tuota alituista vaatimusta polvirukoukseen. Muutamat muutkin rukoilevaisten kaavamaiseen elämään pakoittavat tavat olivat häntä loukanneet. Hän oli kylliksi valistunut taipuakseen kaikkiin heidän vaatimuksiinsa. Kun esim. miehet käyttivät pitkää partaa, "sentähden ettei Jesuskaan ollut partaansa ajanut", löysi hän raamatusta tuetta vapaammalle käsitykselle tämänkin asian suhteen. Eikä voinut hän kärsiä sitä puoluehengen synnyttämää uskonnollista kiihkoa, joka hedbergiläisen riidan ajoilta oli ruvennut riehumaan rukoilevaistenkin piireissä. Siitä hän kirjoittaa: "Ennenkuin Lutherin postillat käännettiin suomeksi, oli Satakunnan pitäjissä kauheat riidat; eripuraisuudet, parjaukset ja toistensa tuomitsemiset olivat nousseet sanomattomaan määrään, niin ettei kaikkia niitä surkeuksia jumalisten kesken voi mainitakaan. — — — Suruttoman kansan pahennukset eivät koskaan nousseet niin korkealle, kuin rukoilevaisen kansan, joka ei ollenkaan havainnut itsessään mitään puutetta juuri silloin, kun siltä puuttui kalliimmat lahjat: usko ja rakkaus". Seurauksena tästä Paavolan itsenäisestä katsantotavasta olikin, että hänen arvonsa rukoilijain silmissä vähenemistään väheni. Niin kävi hänen omassa seurakunnassaan, Nakkilassa, niin muuallakin. Hän oli liika jyrkästi väitellyt rukoilijain kanssa "epäuskosta ja ulkokullattujen pahuudesta" sekä "itseensä uskaltamisesta ja omaa pyhyyttä vaativasta hengestä". Tätä riitaa oli Paavolan oman kertomuksen mukaan kestänyt vuodesta 1817 vuoteen 1846 asti. Köyhyyskin liittyi tuon yhä yksinäisempään asemaan jääneen matkamiehen vaivoja lisäämään. V. 1847, jolloin hänen toinen vaimonsa kuoli, myytiin huutokaupalla myöskin hänen vanhat rakkaat kirjansa. Se seikka, ettei hän saanut apua edes niiden lunastamiseen, osoittaa, jos mikään, kuinka vähän ystäviä hänellä enää oli. — V. 1848 sairastui Paavola kovaan tautiin. Samana vuonna kirjoitti hän syvällisiä mietteitä, muun muassa lausuen: "Jollet sinä, Herra, armahda meitä viheliäisiä syntisiä, kuule meidän rukoustamme ja anna syntejämme anteeksi, niin olemme hukassa kaikella hurskaudellamme. Tätä täytyy kaikkien pyhienkin tunnustaa ja tätä pitää heidänkin sinulta rukoileman oikealla ajalla eikä tätä synnin tunnustusta saa silmänräpäykseksikään laiminlyödä. Kristityn koko elämä olkoon tämmöistä rippiä, niin että hän taukoamatta ylistää Jumalan armoa ja häpee omaa elämäänsä." [K. Hallion pastoraalitutkintoa varten kirjoittama kirjoitus "Katsaus hengellisen kirjallisuutemme vaiheisiin"; Akiander VII, 502 — 510; kert. K. V. E. Rancken y.m.]

Paitsi yllämainituissa Lounais-Suomen seurakunnissa löytyi näitä Renqvistin opetuslapsia 19 vuosisadan keskipalkoilla vielä Lapissa sekä vähän Säkylässä, Kokemäellä ja Yläneellä. Viimemainitussa seurakunnassa oli tunnetuin Yläneen-kartanon omistaja J. R. A. Jägerhorn, joka oli kirjeenvaihdossa Renqvistin kanssa ja hänelle lähetti kotipitäjänsä "pienen joukon" tervehdykset. [Akiander VII, 253 — 254.]

IX.

Heränneitten hartauskirjallisuus 19 vuosisadan keskivälissä.

Olemme nähneet, miten suuressa määrässä herännäisyys herätti kansamme lukuhalua ja kehitti sen lukutaitoa. Missä vanhempi herännäisyys oli päässyt vaikuttamaan kansaan, siellä löytyi 19 vuosisadan alussa "vanhojen kristittyjen" kodeissa jonkun verran uskonnollista kirjallisuutta. Mutta kaikkialla muualla näkivät myöhemmän herännäisyyden tienraivaajat tässäkin suhteessa vain erämaan köyhyyttä ja erämaan raakuutta edessään. Vähän löytyi vanhemmilta ajoilta suomenkielistä hartauskirjallisuutta kipeimmän tarpeen poistamiseksi. Uusia painoksia vanhoista kirjoista täytyi saada, uusia käännöksiä ja, mikäli mahdollista, uusia alkuteoksia toimittaa, jos maassa alkanut herätys oli jatkuva ja pääsevä syventymään kansaan. Tämän oivalsivat heränneet papit ja ryhtyivät hankkimaan sekä levittämään hyvää uskonnollista kirjallisuutta heräjäville ja heränneille sanankuulijoilleen. Moni heistä on tässäkin suhteessa tehnyt paljon, mutta tätä heidän työtään arvosteltaessa on kunniasija annettava Renqvistille. On todella suuremmoinen se ahkeruus, jota tämä uskollinen Herran palvelija tälläkin alalla on osoittanut.