Samassa soi ovikello. Hän painoi kätensä rajusti Rudolf Kesselbachin suulle.
"Sinua vanhaa kettua; sinä odotit jotakuta!"
Vangin silmät loistivat toivosta. Hän hykähteli kuuluvasti käden alta, joka häntä tukahutti.
Vieras vapisi raivosta.
"Suu kiinni, tai kuristan sinut! Hei, Marco, kapuloitse hänet!
Joutuin!… Kas niin!"
Kello soi taas. Hän huusi, kuin olisi hän ollut Kesselbach ja kuin olisi Edwards vielä ollut oven vartijana:
"Miksi et avaa ovea, Edwards?"
Sitte hän sipsutteli hiljaisesti eteiseen ja kuiskasi kirjuriin ja palvelijaan viitaten:
"Marco, auta minua siirtämään nämä kaksi makuuhuoneeseen… tuonne… jottei heitä voida nähdä."
Hän nosti kirjurin. Marco kantoi palvelijan.