"Ja eikö ole mitään muuta saatu ilmi?"
"On. Tutkijatuomarien huoneisiin johtavaan sisempään käytävään oli ahtautunut ennen kuulumaton paljous vankeja, vartijoita, asianajajia ja ovenvartijoita; ja huomattiin, että kaikki nämä olivat saaneet väärennettyjä käskyjä saapua samalla hetkellä. Toiselta puolen ei yksikään niistä tutkintotuomareista, jotka muka olivat kutsuneet heidät, istunut huoneessaan sinä päivänä, sillä he olivat saaneet yleisen syyttäjän virastosta väärennettyjä määräyksiä, joilla heidät lähetettiin joka haaralle Parisia ja ympäristöihin."
"Siinäkö kaikki?"
"Ei. Kahden kunnalliskaartilaisen nähtiin naisen keralla astuvan Oikeuspalatsin pihan poikki. Ulkopuolella odottivat heitä ajurin vaunut ja kaikki kolme astuivat niihin."
"Ja mikä on teidän mielipiteenne, Lenormand?"
"Minun nähdäkseni pääsi tämä pako onnistumaan ainoastaan erikoisten olosuhteitten ansiosta ja niin omituisten tapausyhtymäin kautta, ettei voi olla varmasti uskomatta mitä aavistamattomimpia apulaisia osallisiksi hankkeeseen. Lupinilla muuten onkin Oikeuspalatsissa välejä, jotka eksyttävät kaikki laskelmamme. Hänellä on asiamiehiä ministeriössänne. Hänellä on asiamiehiä minun ympärilläni. Se on pelottava järjestö — tuhat kertaa taitavampi, uskaliaampi, monipuolisempi ja toimeliaampi etsivä osasto kuin minun määrättävänäni oleva."
"Ja te siedätte tätä, Lenormand?"
"En siedä, en."
"Miksi siis tämä velttous? Mitä olette tehnyt Lupinia vastaan?"
"Olen valmistautunut taistelua varten."