"Ettekö sanonut mitään rouva Kesselbachillekaan?"
"En. Hän näytti niin onnelliselta, tavatessaan miehensä ystäviä. Mutta tehän puhutte hänelle siitä, vai mitä? Te suojelette häntä… En tiedä mitä hän valmistellee häntä vastaan, minua itseäni vastaan… Nyt kun ei hra Lenormandia enää ole, ei hänellä ole mitään peljättävänä; hän tekee mitä tahtoo. Kuka voi paljastaa hänet?"
"Minä voin. Minä vastaan kaikesta. Mutta ei sanaakaan kenellekään."
He olivat saapuneet portinvartijan kojulle. Veräjä avattiin. Ruhtinas sanoi:
"Hyvästi, Geneviève, ja olkaa ihan huoletta. Minä olen saapuvilla."
Hän sulki veräjän, kääntyi menemään ja säpsähti hiukan. Vastapäätä häntä seisoi silmälasia käyttävä mies, parooni Altenheim, pää pystyssä, tanakka vartalo suorana.
He silmäilivät toisiaan pari kolme sekuntia äänettöminä. Parooni myhäili.
Sitte sanoi parooni:
"Minä odottelin teitä, Lupin."
Kaikesta maltistaan huolimatta tunsi Sernine säväyksen ruumiissaan. Hän oli tullut paljastamaan vastustajaansa; ja hänen vastustajansa oli ihan ensi hetkessä paljastanut hänet. Ja samalla ryhtyi vastustaja taisteluun rohkeasti, röyhkeästi, ikäänkuin varmana voitosta. Sellainen rehentely todisti verrattain suurta miehuutta.