Hän käänsi toiselle selkänsä, mutta huusi sitte vielä jälkeensä:
"Hei, sana vielä, parooni. Hankkikaa neljä palvelijaa lisää."
"Miksi?"
"Olen ajatellut asiaa. Minä tuonkin ratsuraippani mukanani."
* * * * *
Täsmälleen kello yksi seuraavana päivänä saapui ratsumies sisälle niin sanotun Villa Dupontin veräjästä. Se on rauhallinen, yksityinen maalaistie, jonka ainoa pääsy on Rue Pergolèselta lähellä Avenue du Boisia.
Sitä reunustavat puutarhat ja sievät yksityis-asumukset, ja toisen pään sulkee pienoinen puisto, jossa on iso vanha rakennus; sen takana kulkee Parisin esikaupunkirata. Tässä talossa, n:o 29:ssä, asui parooni Altenheim.
Sernine viskasi hevosensa ohjakset tallirengille, jonka oli lähettänyt sinne ennakolta, ja sanoi:
"Tuo se takaisin puoli kolmelta."
Hän soitti kelloa. Puutarhaveräjä avautui ja hän käveli etuportaille. Siellä oli häntä vastassa kaksi kookasta lakeijan asuun puettua miestä, jotka osottivat hänet suunnattoman avaraan, kylmään, koristelemattomaan kivi-eteiseen. Ovi sulkeutui hänen takanaan kumealla jymähdyksellä; ja niin suuri ja lannistumaton kuin hänen urheutensa olikin, tuntui hänestä kuitenkin epäilyttävältä jäädä yksikseen vihollisten keskelle tuohon syrjäiseen vankilaan.