"Hra Kesselbachia haluaisin tavata. Olen soittanut kymmenkunta kertaa."
"Hra Kesselbach ei nukkunut täällä viime yönä. Emme ole nähneet häntä sitte kun eilen ehtoopäivällä."
"Entä hänen palvelijansa — kirjurinsa?"
"Emme ole heitäkään nähneet."
"Eivätkö siis hekään nukkuneet hotellissa?"
"Eivät luullakseni."
"Luullaksenne? Mutta teidän tulisi tietää se varmasti."
"Kuinka niin? Hra Kesselbach ei asu hotellissa; hän on kotonaan täällä, omassa yksityisessä huoneustossaan. Me emme palvele häntä, hänellä on oma palvelijansa, ja meillä ei ole mitään tietoa siitä, mitä hänen asunnossaan tapahtuu."
"Se on totta… se on totta…"
Gourel näytti olevan ymmällä. Hän oli tullut nimenomaisesta määräyksestä, ennakolta selitettyyn toimeen, jonka rajoissa hänen älynsä kykeni työskentelemään. Ulkopuolella näiden rajojen hän ei tiennyt miten menetellä.