"Ei", hän sanoi itsekseen, "Geneviève ensin. Jälkeenpäin ajattelen itseäni, jos minulla on aikaa."
Hän polvistui ja laski kätensä paroonin rinnalle. Sydän vielä sykki.
"Voitte kuulla minua, niinhän?"
Silmälautaset värähtelivät heikosti. Kuoleva mies tuskin hengitti.
Poliisit röykyttivät ovea, viimeistä varustusta.
Sernine kuiskasi:
"Minä pelastan teidät… Minulla on ehdottomasti tehoavia apuneuvoja… Sana vain… Geneviève…"
Oli kuin olisi tämä toivon lupaus elvyttänyt miehen voimia. Altenheim yritti saada lausutuksi selviä äänteitä.
"Vastatkaa", kovisti Sernine. "Vastatkaa, niin minä pelastan teidät… Vastatkaa!"
Ovi huojui iskuista, joita sitä vastaan sateli.