Etsivän osaston päällikkönä neljä vuotta, ja todellisuudessa hän oli laillisesti vieläkin virassaan kaikkine siihen kuuluvine oikeuksineen, alaistensa arvossa pitämänä, hallituksen suosimana ja yleisön ihailemana.

Ja miten suuria palveluksia hän olikaan tehnyt! Ei oltu milloinkaan vähemmän häiritty julkista järjestystä, ei milloinkaan saatu ilmi rikoksia varmemmin ja joutuisammin. Lukijan tarvitsee vain palauttaa mieleensä Denizoun juttu, Crédit Lyonnaisin rosvous, Orleansin pikajunaa vastaan tehty hyökkäys, kenraali Bératin murha, jotka olivat aavistamaton ja yllättävä voittojen sarja poliisiviranomaisille, loistavia kuntoisuuden näytteitä, joita sopi verrata mainioimpien salapoliisien kuuluisimpiin saavutuksiin.

Ei paljoakaan aikaisemmin oli Louvren tulipalon ja murhapolttajien vangitsemisen aikaan pitämässään puheessa Valenglay, pääministeri, sanonut puolustaessaan sitä hiukan mielivaltaista tapaa, jolla Lenormand oli siinä tilaisuudessa toiminut:

Hra Lenormandin verraton harkintakyky, hänen tarmokkuutensa, hänen nopea päättäväisyytensä ja rivakka toimintansa, hänen odottamattomat menetelmänsä, hänen ehtymättömät apukeinonsa muistuttavat mieleemme sitä ainoata miestä, joka voisi toivoa pitelevänsä puoliaan häntä vastaan, jos hän olisi elossa; tarkotan Arsène Lupinia. Hra Lenormand on Arsène Lupin yhteiskunnan palveluksessa.

Ja katso ja näe, hra Lenormand ei ollut kukaan muu kuin Arsène Lupin!

Että hän oli venäläinen ruhtinas, kuka siitä välitti? Lupin oli tottunut veijari sellaisissa yksilöllisyyksien vaihdoksissa. Mutta etsivän osaston päällikkö! Kuinka hullunkurista ivaa! Olipa tuon miehen elämässä mitä huiminta leikkiä!

Hra Lenormand… Arsène Lupin…

Niin, Lupin oli etsivän osaston päällikkö; ja jokainen hänen määräyksiään totellut poliisiviranomainen oli tehnyt itsensä Arsène Lupinin tahdottomaksi ja tietämättömäksi apuriksi.

Oiva ilveily! Ihmeellinen vaihdos! Se oli kauhtuneen aikakautemme ikimuistoinen ja lohduttava pila. Lupin vankilassa, Lupin auttamattomasti voitettuna oli sittekin kaiken uhalla suuri voittaja. Kammiostaan hän loisti yli Parisin. Hän oli entistänsä enemmän epäjumala, mestari enemmän kuin konsanaan.

* * * * *