"Mitä tarkotatte 'ei'llänne?"
"Tuo juttu hra Lenormandista…"
"Niin?"
"Se kelpaa yleisölle, ystäväiseni, mutta te ette saa hra Formerieta puijatuksi uskomaan niin paksua tarinaa, että Lupin ja Lenormand olivat sama mies." Hän remahti nauramaan. "Lupin etsivän osaston päällikkö! Ei, mitä tahansa muuta, sitä vaan ei!… Raja kaikella… Minä olen hyvänahkainen mies… uskon mitä hyvänsä… mutta sentään… No, meidän kesken puhuen, mikä oli syynä tähän uuteen keksintöön?… Tunnustan olevani siitä ymmällä…"
Lupin silmäili häntä ihmeissään. Siitä kaikesta huolimatta, mitä hän Formeriesta tiesi, ei hän voinut käsittää noin suunnatonta piintymystä ja sokeutta. Sillä hetkellä oli maailmassa yksi ainoa henkilö, joka kieltäysi uskomasta ruhtinas Serninen kaksois-olemusta; ja se oli tutkintotuomari Formerie! Lupin kääntyi apulaispäällikköön, joka kuunteli avosuin:
"Weber hyvä, pelkäänpä, ettei ylenemisenne olekaan niin varma kuin ajattelin. Sillä katsokaas, jollei Lenormand ole minä, niin on hän olemassa… ja jos hän on olemassa, niin en epäile, että hra Formerie kaikella terävyydellään lopuksi etsii hänet esille… jossa tapauksessa…"
"Kyllä me hänet esille etsimme, hra Lupin", huudahti tutkintotuomari. "Sen minä takaan; ja vakuutanpa, että kun te ja hän pannaan vastakkain, meille koituu hauska näytös."
"Minun kanssani te varmasti pengoitte varastetun otsakoristeen juttua, kun minä olin Charmeracen herttua", vastasi Lupin ivallisesti.
Formerie hätkähti. Tuo kiusallinen muisto hääti hänen kaiken hilpeytensä. Äkkiä totiseksi tullen hän kysyi:
"Pysytte siis itsepintaisesti tuossa järjettömässä tarinassanne?"