Häntä myöskin säikähdytti se äkillinen näky, minkä hän tuolloin tällöin sielussaan tunsi tuosta vihamielisestä voimasta, voimasta yhtä suuresta kuin hänen omansakin ja pelottavia apuneuvoja käyttelevästä, joita hän ei itse voinut tajuta.
Hän epäili oitis vartijaansa. Mutta kuinka oli ollut mahdollista lahjoa tuota kovapiirteistä, tuimakatseista miestä?
Kahdentenatoista päivänä Lupin heräsi hyvin aikaisin ja huudahti:
"Saas nähdä, jos laskelmani ovat oikeat ja jumalat ovat puolellani, niin tänään kuuluu jotakin uutta. Minulla on ollut neljä puhelua Formerien kanssa. Sen miehen täytyy nyt olla oikeaan kuntoon muokattu. Ja Doudevillet puolestaan ovat tietenkin hääränneet ahkerasti… Tästä koituu jotakin hauskaa!"
Salvat narahtelivat, avain kääntyi ritisten lukossa.
"Ahaa, tekö siinä, vanginvartijoista parahin! Onko hetki tullut viimeistä pukemista varten? Tukanleikkuuta varten, joka käypi kaikkein viimeisimmän suuren leikkauksen edellä?"
"Tutkintatuomarin puheille", sanoi mies lyhyeen.
Lupin asteli vankilan käytävien läpi ja hänet ottivat vastaan kunnalliskaartilaiset, jotka lukitsivat hänet vankivaunuihin.
Hän saapui Oikeuspalatsiin kahtakymmentä minuuttia myöhemmin. Toinen Doudeville odotteli lähellä portaita. Heidän noustessaan ylös hän sanoi Lupinille:
"Teidät asetetaan tänään vastakkain."