"Kyllä, kyllä", murisi saksalainen järeällä äänellään, "te olette vapaa… vapaa matkustamaan meidän viiden mukana… jos se teille soveltuu."
Lupin hykähteli:
"Jos se minulle soveltuu? Sehän on elämäni unelma!"
Huvilan ulkopuolella odottelivat kivetyllä pihalla voimakkaat katetut vaunut. Kaksi miestä nousi etu-istuimelle, kaksi muuta sisälle. Lupin ja vieras istuutuivat ajajaa vastapäätä olevalle istuimelle.
Automobili kiiti rauhassa kaiken iltaa ja yötä.
He pysähtyivät aamiaiselle erääseen majataloon, jonka lähellä oli kilometripylväs. Lupin näki heidän olevan Metzin ja Luxemburgin keskivälillä. Sieltä he pitkittivät matkaansa koillista kohti, Trevesiin päin.
Lupin sanoi matkatoverilleen:
"Olenko oikeassa, kun uskon saaneeni kunnian puhutella kreivi von Waldemaria, keisarin luotettua ystävää, joka toimitti kotitarkastuksen Hermann III:n talossa Dresdenissä?"
Vieras pysyi vaiti.
"Olette väärässä, evätessänne minulta vastauksenne, hra kreivi. Alotin puhua omaksi hyväksenne: juuri vaunuihin noustessamme huomasin taivaanrannalla automobilin pistäytyvän näkyviin takanamme. Näittekö te sen?"