Hän ei vastannut, vaan soitti kelloa:
"Päivystävä upseeri", hän käski.
Kreivi von Waldemar saapui, hyvin valjuna.
"Ahaa, tekö, Waldemar? Olette siis taas kunnossa?"
"Palvelukseksenne, Sire."
"Ottakaa viisi miestä mukaanne… samat miehet, koska olette heistä varma. Älkää jättäkö tätä… herrasmiestä ennen kuin huomen-aamulla." Hän katsoi kelloansa. "Ennen kuin huomen-aamulla kello kymmenen. Ei, minä annan hänelle aikaa kello kahteentoista. Te menette minne tahansa hän suvaitsee mennä, te teette mitä ikinä hän teiltä pyytää. Sanalla sanoen, te olette hänen käytettävissään. Kello kaksitoista yhdyn minä teihin. Ellei hän kellon kahdennellatoista lyönnillä ole minulle toimittanut kirjetukkua, niin te asetatte hänet takaisin automobiilinne ja silmänräpäystäkään menettämättä viette hänet suoraa päätä Santé-vankilaan."
Hän meni ulos.
Lupin valitsi pöydältä sikaarin ja heittäysi lepotuoliin:
"Hyvä! Tuollaisesta rivakkuudesta minä pidän. Se on vilpitöntä ja selkeätä."
Kreivi oli tuonut miehensä sisälle. Hän sanoi Lupinille: