"Edelleen on hän laskeutunut alas jonkun muun asunnon portaita."
"Mutta hänet olisi nähty!"
"Pyh, kuka tietää! Tuo olento on näkymätön. Mutta lähettäkää sentään miehenne nuuskimaan. Käskekää heitä tutkimaan kaikki ullakko-osastot ja kaikki alikerran asunnot."
Hän epäröitsi. Lähtisikö hän itsekin ajamaan murhaajaa takaa? Mutta helähdys palautti hänet tytön vierelle. Tämä oli noussut lattialta, ja hänen käsistään oli vierähtänyt kymmenkunta kultarahaa. Lupin katsahti niihin. Ne olivat kaikki ranskalaista.
"Haa, minä olin oikeassa!" hän sanoi. "Mutta miksi niin paljon kultaa? Minkä hinnaksi?"
Äkkiä hänen silmäänsä osui lattialta kirja ja hän kumartui sitä ottamaan. Mutta tyttö syöksähti siihen nopeammin käsiksi, sieppasi sen ja painoi sen rintaansa vasten rajun kiihkeästi, ikäänkuin valmiina puolustamaan sitä jokaista riistämis-yritystä vastaan.
"Siinäpä se", sanoi Lupin. "Raha tarjottiin hänelle kirjasta, mutta hän kieltäysi sitä luovuttamasta. Siitä naarmut hänen käsissään. Mielenkiintoista olisi tietää, minkätähden murhaaja tahtoi saada kirjan haltuunsa. Pääsikö hän ensin silmäilemään sen sisällön?"
Hän sanoi Waldemarille:
"Hyvä kreivi, antakaahan käsky."
Waldemar antoi miehilleen merkin. Kolme heistä heittäytyi käsiksi tyttöön ja väänsi häneltä kirjan ankaralla nujerruksella, jonka kestäessä poloinen polki jalkaa, väänteli ja kirkui raivosta.