Chapman pitkitti: "On vielä yksi asia huomattava, hra tutkintotuomari. Hra Kesselbach, joka oli moniaita päiviä ollut hyvin rauhaton — olen kertonut teille syyn… asian, jota hän piti mitä tärkeimpänä — hra Kesselbach näytti olevan erityisesti kahdesta kapineesta tarkka. Toinen oli pieni mustapuu-laatikko, jonka hän sitte tallensikin Crédit Lyonnaisiin, ja toinen pieni musta sahviaanikotelo, jossa hän säilytti muutamia papereita."
"Ja missä se on?"
"Ennen Lupinin tuloa hän minun saapuvilla ollessani pisti sen tuohon matkalaukkuun."
Hra Formerie otti laukun ja tunnusteli sitä. Kotelo ei ollut siellä.
Hän hykerteli käsiään:
"Kas, kaikki sopii kohdalleen! Me tiedämme rikollisen, miten rikos tapahtui ja mikä oli sen aiheena. Tämä juttu ei vie pitkää aikaa. Olemmeko ihan yhtä mieltä kaikesta, hra Lenormand?"
"Emme ainoastakaan seikasta."
Syntyi tuokion ällistys. Poliisikomisarius oli juuri saapunut, ja hänen takanaan oli, vaikka poliisikonstaapeleita oli suojelemassa ovea, joukko sanomalehtimiehiä ja hotellin väkeä tunkeutunut sisälle, seisoskellen eteisessä.
Vaikka vanhus olikin kuuluisa töykeydestään, joka oli jo tuottanut hänelle satunnaisen muistutuksen korkeammista piireistä, niin hämmästytti jokaista tuon vastauksen jyrkkyys. Ja etenkin näytti hra Formerie hölmistyneeltä.
"Näen tässä kuitenkin vain pelkkää yksinkertaista", sopersi hän.
"Varas on Lupin…"
"Miksi teki hän murhan?" tokaisi vastaan hra Lenormand.