Hra Lenormand näytti hyvin kiihtyneeltä. Hän asteli edestakaisin, ja availi huoneitten ovia. Ja äkkiä hän kapaisi juoksemaan ketteryydellä, jollaiseen ei kukaan olisi aavistanut hänen pystyvän. Hän säntäsi kuuden huonekerran portaat alas, isännöitsijän ja tutkintotuomarin etäällä saattamana. Pohjakerrassa hän tapasi pääoven edessä Gourelin.
"Eikö kukaan ole mennyt ulos?"
"Ei, hra päällikkö."
"Entäs toinen ovi, Rue Bassanon puolella?"
"Ehdottomin määräyksin?"
"Olen asettanut sinne Diouzyn."
"Niin, hra päällikkö."
Hotellin avarassa eteisessä tungeksi tuskittelevia matkustajia, kaikki puhellen niistä enemmän tai vähemmän tosista huhuista, joita oli rikoksesta heidän kuuluviinsa tullut. Kaikki palvelijat oli kutsuttu koolle puhelimella, ja he saapuivat yksitellen. Hra Lenormand kuulusteli heitä viipymättä. Yksikään heistä ei kyennyt antamaan mitään tietoja. Mutta eräs viidennen huonekerran kamaripalvelijatar tuli sitten esille. Noin kymmenen minuuttia takaperin oli hän sivuuttanut kaksi herrasmiestä, jotka tulivat alas palvelusväen portaita viidennestä huonekerrasta neljänteen.
"He riensivät alas hyvin nopeasti. Etumainen piteli toista kädestä.
Minua kummastutti nähdä nuo kaksi herrasmiestä palvelijain portailla."
"Tuntisitteko heidät vielä?"