"Kenties hän on mennyt ylös jälleen?" arveli hra Formerie.
"Ei… Ei…"
"Mutta jonkun on täytynyt kohdata hänet…"
"Ei… Kaikki tämä tapahtui jo melkoinen tovi takaperin. Kädet ovat kylmät… murhan on täytynyt tapahtua melkein heti tuon toisen jälkeen… heti kun molemmat miehet tulivat tänne palvelusväen portaita myöten."
"Mutta ruumis olisi nähty. Ajatelkaahan, ainakin viisikymmentä ihmistä on varmasti kulkenut tästä ohi kahden tunnin kuluessa…"
"Ruumis ei ollut täällä."
"Missä se sitten oli?"
"Ka, mistä minä tietäisin?" kivahti etsivän osaston päällikkö. "Tehkää kuten minä, tähyilkää omasta puolestanne! Puhelemalla ette voi mitään löytää."
Raivokkaasti kouraisi hän vavahtelevalla kädellään sauvansa ryhmyä ja seisoi siinä katseet ruumiiseen kiintyneinä, äänettömänä ja mietteissään. Vihdoin hän puhui.
"Hra komisarius, siirrättäkäähän hyväntahtoisesti uhri johonkin tyhjään huoneeseen. Toimittakaa paikalle lääkäri. Hra isännöitsijä, avauttakaa minulle kaikkien tämän käytävän varrella olevien huoneiden ovet."