"Aluksi kaksi siveellistä, jotka heti esitin tutkintotuomarille ja joita sanomalehdet ovat painostaneet. Ihan ensinnä, Lupin ei surmaa ihmisiä. Toiseksi, miksi olisi hän tappanut ketään, kun oli jo saavuttanut tarkotuksensa, saaliin, eikä hänellä ollut mitään peljättävää kapuloidun ja köytetyn vastustajansa taholta?"
"Varsin hyvä. Mutta entäs tosiseikkoja?"
"Tosiseikat eivät järkeä ja johdonmukaista ajattelua vastassa merkitse mitään; ja sitä paitsi ovat tosiseikatkin puolellani. Mitä tarkotusta olisi Lupinin läsnäololla siinä huoneessa, josta savukekotelo löytyi? Toiselta puolen, ne mustat vaatteet, jotka löydettiin ja jotka ilmeisesti kuuluivat murhaajalle, eivät mitaltaan lähestulkoonkaan sovi Lupinille."
"Tunnette hänet siis, vai mitä?"
"Minä? En. Mutta Edwards näki hänet, Gourel näki hänet; ja se mies, jonka he näkivät, ei ole sama mies, jonka kamaripalvelijatar näki palvelusväen portailla laahaamassa Chapmania kädestä."
"Teidän käsityksenne siis…"
"Tarkotatte sanoa totuus, hra presidentti. Tällainen se on tahi ainakin sikäli kuin minä sitä tunnen. Tiistaina huhtikuun 16. p:nä eräs mies — Lupin — murtautui hra Kesselbachin huoneeseen noin kello kaksi ehtoopäivällä…"
Hra Lenormandin keskeytti naurun remakka. Nauraja oli poliisiprefekti.
"Sallikaa minun sanoa teille, hra Lenormand, että teillä on hiukan kiire tosiseikkojenne latelemiseen. On todistettu, että hra Kesselbach sinä päivänä kello kolme saapui Crédit Lyonnaisiin ja laskeutui holvikerrokseen. Hänen nimikirjotuksensa luettelossa osottaa sen."
Hra Lenormand odotti kunnioittavasti, kunnes hänen ylempänsä oli lopettanut. Sitte hän pitkitti, huolimatta vastata hyökkäykseen: