"Ihan varma. Sitä paitsi… Ei, hra presidentti, se olisi vaarallista ja naurettavaa, ja olen varma siitä, ettei hra prokuraattori itsekään… On vain kaksi henkilöä, jotka meillä on oikeus vangita: murhaaja — minä en tiedä kuka hän on — ja Arsène Lupin."
"No?"
"Ei ole puhettakaan Arsène Lupinin vangitsemisesta, tahi ainakin se vaatii aikaa, moninaista toimenpiteiden valmistelua, jonka suorittamiseen minulla ei ole ollut aikaa, koska olin arvellut Lupinin vetäytyneen lepoon… tai kuolleen."
Valenglay polki jalkaansa kärsimättömänä kuten mies, joka haluaisi nähdä toivomustensa paikalla toteutuvan.
"Ja kuitenkin… ja kuitenkin, hyvä Lenormand, täytyy jotakin tehdä — vaikkapa vain oman itsenne vuoksi. Tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että teillä on voimallisia vihamiehiä… ja että ellei minua olisi… Sanalla sanoen, Lenormand, teidän ei voida sallia päästä asiasta tällä tavoin. Mitä teette apureihin nähden? Onhan muitakin kuin Lupin juttuun sekaantunut. On Marco, ja on se konna, joka hra Kesselbachiksi tekeytyneenä pistäytyi Crédit Lyonnaisin holviin."
"Olisitteko tyydytetty, jos saisitte hänet, hra presidentti?"
"Olisinko tyydytetty? Toden totta, olisinpa toki!"
"No, antakaa minulle seitsemän päivää."
"Seitsemän päivää! Eihän tässä ole puhettakaan päivistä, hyvä
Lenormand! Voimme puhua vain tunneista!"
"Kuinka monta annatte minulle, hra presidentti?"