Kaikki huoneet avautuivat toinen toiseensa käytävän ympärillä, ja toisesta toiseen kulkien he tulivat huoneuston takaosaan. Mutta kun Lenormand ryhtyi avaamaan ensimäistä ovea siellä, niin hän ei voinutkaan. Se oli lukossa.
"Kirottua!" sadatti hän. "Me emme pääse eteenpäin."
Äkkiä kajahti laukaus…
Hän hyppäsi käytävään. Siellä hän epäröitsi, tietämättä minne päin kääntyä. Mutta kaksi poliisikonstaapelia tuli juoksujalkaa palvelusväen käytävää pitkin.
"Kuului revolverinlaukaus", sanoi päällikkö. "Niin, mutta me emme tiedä mistä…"
"Teitä oli kolme. Missä on kolmas…"
Silloin kuului toinen laukaus. Tämä tuli selvästi käytävästä. He ryntäsivät sille suunnalle. Samassa ilmestyi puolipimeään mies, joka tuli eräästä makuuhuoneesta ja karjui tuskasta.
Se oli poliisi, kolmas konstaapeli. Hän paiskasi oven takanansa kiinni:
"Sitä lurjusta! Mutta annoinpa minä sille vietävälle. Leuan silti musersin." Hän itse piteli veristä nenäliinaansa kasvoillaan ja väänteli kivusta.
"Menkää hankkimaan itsellenne hoitoa", kehotti Lenormand, reutoen lukon kädensijaa. "Naapuritalossa on apteekki. Lempo soikoon, eikö tämä koje toimi?" Kahva kääntyi ympäri ja ympäri, tarttumatta lukon koneistoon.