Don Luis ajatteli:
"Jos otaksutaankin, että prefekti soittaa Valenglaylle, ei hän tee sitä ennenkuin huomenna. Sillä tavoin on roisto saanut kahdeksan tunnin etumatkan ennenkuin minä vapaudun. Kahdeksan tuntia! Piru vieköön!"
Hän tuumi hetken, kohautti olkapäitään sellaisin ilmein kuin olisi nähnyt, ettei hänellä tässä tilaisuudessa ollut muuta tekemistä kuin odottaa, ryömi vuoteeseen ja mutisi:
"Paneudu lepäämään, Lupin!"
VII LUKU
Aukene, Sesam!
Huolimatta tavallisesti niin hyvästä unestaan nukkui don Luis korkeintaan kolme tuntia. Häntä vaivasi kiduttava levottomuus ja vaikka hänen sotasuunnitelmansa oli huolellisesti laadittu, ei hän saattanut olla näkemättä niitä monia esteitä, jotka todennäköisesti saattaisivat sen raukeamaan tyhjiin. Weber luonnollisesti puhuisi herra Desmalionsille. Mutta soittaisiko Desmalions Valenglaylle?
Sitten hän tuumaili mitä Valenglay tekisi saatuaan ilmoituksen. Sillä eikö ollut liiaksi vaadittu, että hallituksen päämies, pääministeri, tottelisi Arsène Lupinin määräyksiä ja noudattaisi hänen suunnitelmiaan?
"Hän tulee!" huudahti hän horjumattomasti luottaen kohtaloonsa. "Valenglay ei välitä hituistakaan muotoseikoista, tavoista ja sellaisista narrimaisuuksista. Hän tulee, vaikkapa vain uteliaisuudesta saadakseen tietää, mitä keisarin ystävällä on hänelle sanottavaa. Sitäpaitsi hän tuntee minut! Minä en ole sellainen kerjäläinen, joka vaivaa ihmisiä turhanpäiten. Minun tapaamisestani voi aina hyötyä jotain: Hän tulee!"
Häntä ahdistivat ajatukset Florencen kohtalosta, hukkaan kuluvasta ajasta ja roiston saavuttamasta etumatkasta. Tunnit kuluivat. Jälleen palasivat hänen ajatuksensa Valenglayhin. Äkkiä purskahti hän nauruun: