"Vihdoinkin", ajatteli don Luis, "he ovat käsissäni!"
He lensivät hetken pitäen samaa välimatkaa.
Davanne odotti merkkiä, jota don Luis ei kiiruhtanut antamaan. Hän nautti voimansa tunteesta, tunteesta, jossa oli ylpeyttä, vihaa ja julmuutta.
Hän kumartui ja antoi Davannelle ohjeitaan.
"Varokaa", sanoi hän, "ettette joudu liian lähelle. He voisivat lähettää meille kuulan."
Vielä kului minuutti.
Äkkiä näkivät he, että puolen lieun päässä heidän edessään haarautui tie kolmeen suuntaan ja välille muodostui leveä avoin kenttä.
"No?" kysyi Davanne kääntyen Perennaan.
Ympärillä oleva maaseutu oli autio.
"Antaa mennä!" huusi don Luis.