Alhaalla takoivat salapoliisit käytävän ovea. Hän ehtisi kenties vielä autoonsa ennenkuin he särkisivät oven. Hän katsoi kumminkin parhaaksi mennä samaa tietä kuin Florence ja Sauveraud; hän toivoi voivansa pelastaa heidät, jos he joutuisivat vaaraan.
Hän astui sen vuoksi kirstuun, asetti jalkansa ylimmälle askelmalle ja alkoi laskeutua. Kahdenkymmenen askelman jälkeen oli hän ensi kerroksen tasalla. Taskulamppunsa valossa tuli hän matalaan, seinään laitettuun holvimaiseen tunneliin, niin kapeaan, että hän ainoastaan sivuttain saattoi kulkea siinä eteenpäin.
Kolmekymmentä metriä kauempana muodosti käytävä suoran kulman ja yhtä pitkän matkan päässä kulmasta oli avoin laskuluukku paljastaen toiset portaat. Hän ei epäillyt, että pakolaiset olivat menneet juuri tätä tietä.
Alhaalla oli aivan valoisaa. Hän huomasi kaapin, jonka esirippu oli vedetty syrjään. Kaapin edessä oli vuode, joka täytti melkein koko komeron. Hän kulki vuodekomeron läpi ja tuli erääseen huoneeseen, jonka ainoastaan ohut lautaseinä erotti vuodekomeroista ja huomasi nyt suureksi kummastuksekseen tulleensa Florencen salonkiin.
Nyt hän tiesi missä oli. Uloskäytävä, joka ei ollut salainen, koska se johti Place du Palais Bourbonille, oli se sama, jota Sauveraud tavallisesti käytti kun Florence otti hänet vastaan. Don Luis meni eteisen kautta ja pitkin käytävää; kappaleen matkan päässä tarjoiluhuoneesta hän tuli kellarinportaille. Hän juoksi niitä pitkin ja erotti pian sen pienen oven, josta viiniastiat otettiin sisään. Päivä tunkeutui rautaristikolla varustetun luukun raoista. Hän hapuili kunnes löysi lukon. Iloisena, että tämä vaarallinen matka oli suoritettu, hän avasi oven.
"Oh, peijakas!" mutisi hän hypähtäen takaisinpäin, paiskasi lukon lujasti kiinni ja kiersi sen paikoilleen.
Kaksi virkapukuista poliisimiestä vartioi uloskäytävää ja yritti tarttua häneen, kun hän näyttäytyi.
Mistä he tulivat? Olivatko he estäneet Sauveraudin ja Florencen paon? Mutta siinä tapauksessa olisi don Luis kohdannut molemmat pakolaiset, sillä hän oli kulkenut aivan samaa tietä kuin hekin.
"Ei", ajatteli hän, "he pakenivat ennenkuin uloskäytävää vartioitiin. Mutta nyt on minun vuoroni päästä ulos ja se ei ole helppoa. Pitääkö minun antaa ottaa itseni luolasta kuin jänis?"
Hän palasi pitkin kellarinportaita ja aikoi tehdä rohkean vedon hiipimällä ulkorakennusten taitse pihamaalle, hypätä autoon ja huristaa pois. Mutta tullessaan pihalle lähelle vaunuvajaa hän huomasi neljä salapoliisia, neljä niistä, jotka hän oli sulkenut käytävään, tulemassa juosten ja kovasti huutaen. Hän huomasi myöskin portinvahdin tuvalla ja portin luona olevan väentungoksen. Joukko miehiä puhui yhtaikaa, äänekkäästi kinastellen.