"Haluan osoittaa teille, että tulos olisi joka tapauksessa ollut sama, vaikka olisin hyökännyt päällenne suoraankin. Mutta minun on kuitenkin tunnustettava, että sattuma suosi minua. Se on usein pettänyt minut meidän taistellessamme, mutta tällä kertaa en voi valittaa. Minun tarvitsi vain irrottaa muutamia tiiliskiviä seisoakseni päivänvalossa raunioiden keskellä. Äänenne johtamana hiivin eteenpäin ja tulin luolalle, jossa Florence makasi. Hauskaa, vai mitä? Ette voi kuvitellakaan kuinka naurettavalta kuului teidän pikku puheenne: 'Vastatkaa myöntävästi tahi kieltävästi, Florence. Yksi päänne liike ratkaisee kohtalonne. Jos myönnytte, olette te vapaa. Jos kieltäydytte, niin kuolette; vastatkaa, Florence.' Ja erikoisen ihastuttava oli loppu, kun te kiipesitte kalliopaadelle ja huusitte sieltä: 'Te olette itse tahtonut kuolla, Florence! Te olette niin tahtonut ja nyt se tapahtuu!' Ajatelkaa vain, kuinka naurettavaa! Luolassa ei sillä hetkellä ollut ketään! Ei sieluakaan. Olin ottanut Florencen ja vienyt hänet suojattuun paikkaan. Näytelmä lähestyi loppuaan. Ensimmäinen osa: Arsène Lupinin pelastus. Toinen osa: Florence Levasseurin pelastus. Kolmas ja viimeinen osa: hirviö voitettu… kosto suoritettu!"
Hän otti yhden raajarikon lähteelle tuomista kivääreistä ja sitoi sen keskipaikalle viisitoista metriä pitkän nuoran ja kiinnitti nuoran toisen pään raajarikon selän taa köysiin, joilla tämä oli sidottu: Sitten kohotti hän vangin ja piti häntä lähteen yläpuolella.
"Sulkekaa silmänne, jos teitä huimaa. Älkää olko peloissanne. Minä olen hyvin varovainen. Oletteko valmis?" Hän laski raajarikon ammottavaan kuiluun ja tarttui lujasti nuoraan. Vähitellen, tuuma tuumalta, varovaisesti, ettei sattuisi lähteen seinämiin, laskettiin käärö alas. Kun se oli tullut noin kahdentoista metrin syvyyteen, esti kivääri sen alasmenon ja siellä se riippui nyt pimeydessä aivan keskellä aukkoa.
Don Luis sytytti muutamia paperikaistaleita, jotka leijailivat alas heittäen kaamean valon seinämiin. Hän sanoi ivallisesti hymyillen:
"Olen valinnut tämän paikan ettette te vilustuttaisi itseänne. Se oli hyvä päähänpisto. Huomatkaa, kiväärin molemmat päät ovat aivan lähteen reunalla, tuskin tuumaakaan sen päällä. Niin että jos te koetatte heilua, liikkua tahi hengittää kiivaasti, luiskahtaa joko perä tahi piippu ja silloin alkaa matkanne alas. Minulla ei ole sen asian kanssa mitään jakamista. Jos te kuolette, niin se on selvä itsemurha. Hyvästi toistaiseksi."
Don Luis lähti mutisten:
"Näin on hyvä. En ole mennyt niin pitkälle kuin Eugene Sue, joka sanoo, että suurilta rikollisilta olisi puhkaistava silmät. Mutta pieni ruumiillinen rangaistus, miellyttävästi kauhulla sekoitettu, on joka tapauksessa paikallaan ja terveellinen sekä ruumiille että sielulle."
Don Luis meni pieneen petäjikköön, jossa Florence häntä odotti vielä masentuneena niistä hirveistä kärsimyksistä, joita oli saanut kestää, mutta jo täysissä sielunvoimissaan.
"Se on ohi", sanoi don Luis tyynesti. "Huomenaamulla jätän hänet poliisille."
Florence säpsähti, mutta ei sanonut mitään ja don Luis huomasi hänen vaiteliaisuutensa.