"Mutta onko teillä kaikki todisteet?" kysyi Valenglay innokkaasti.
"Tässä ne ovat", sanoi Perenna ottaen esiin raajarikon lompakon. "Tässä on kirjeitä ja asiapapereita, joita roisto säilytti… kaikki suuret rikolliset tekevät itsensä tähän tyhmyyteen syypäiksi".
"Ja hän?" huudahti Valenglay. "Rikollinen? Missä hän on?"
"Hän on ulkona eräässä autossa tahi oikeammin sanoen omassa autossaan."
"Oletteko ilmoittaneet minun väelleni?" kysyi herra Desmalions innokkaasti.
"Olen, herra prefekti. Sitäpaitsi mies on kunnollisesti sidottu. Hän ei pääse pakoon."
"Te olette nähnyt kaiken etukäteen," sanoi Valenglay, "ja juttu näyttää olevan lopussa. Mutta on vielä arvoitus, joka vielä on selittämätön ja se ehkä kiinnittää yleisön mieltä enimmän. Tarkoitan jälkiä omenassa, tiikerinhampaita, kuten niitä kutsutaan ja jotka olivat ehdottomasti rouva Fauvillen, niin viaton kuin hän olikin. Herra prefekti sanoo, että te olette ratkaisseet ongelman."
"Kyllä, herra presidentti, ja Jean Vernocqin paperit vahvistavat, että olin oikeassa. Sitäpaitsi oli ongelma hyvin helppo: omenassa oli rouva Fauvillen hampaiden jäljet, mutta rouva Fauville ei ollut milloinkaan purrut omenaa."
"Eikö?"
"Niin sanoi Hippolyte Fauville ripissään kuoleman jälkeen."