"Kyllä, herra prefekti, te ymmärrätte. Te käsitätte, että jos näiden kirjeiden lähetys on yhteydessä rouva Fauvilleen ja Gaston Sauveraudiin suunnatun salaliiton kanssa, niin on se sen takia, että niiden sisällys on järjestetty sellaiseksi, että sen täytyy olla uhreille langettava."
"Mitä? Mitä te sanotte?"
"Sanon, mitä olen ennenkin sanonut. Koska he ovat syyttömiä, ovat kaikki heitä vastaan olevat asianhaarat salajuonien tuloksia."
Syntyi uudelleen pitkä hiljaisuus. Prefekti ei koettanutkaan salata liikutustaan. Hän puhui hyvin hitaasti ja silmät don Luisiin kiinnitettyinä sanoessaan:
"Kuka lieneekään rikollinen, niin en ole koskaan kuullut puhuttavankaan niin kauheista vihan ilmauksista."
"Se on vielä hirveämpää kuin te luulettekaan, herra prefekti", sanoi Perenna enenevällä suuttumuksella, "se on vihaa, jonka voimakkuutta te ette voi aavistaakaan, koska ette tunne Sauveraudin kertomusta. Minä ymmärsin sen täydelleen kuullessani häntä ja sen jälkeen olen, ennen kaikkea muuta, ajatellut vain tätä vihaa. Kuka saattaisi vihata sillä tavoin? Kenen vihalle oli Marie Fauville ja Sauveraud uhrattava? Kuka oli se tuntematon, jonka pahaan suunnattu nerokkuus oli takonut molemmat uhrit niin vahvoihin ketjuihin? Ja sitten tuli mieleen toinen mielijohde, aikaisempi mielijohde, joka oli jo useita kertoja pistänyt silmiini, ja josta olin maininnut komisario Mazerouxille: tarkoitan kirjeiden tulon tieteellistä säännöllisyyttä. Tein sen johtopäätöksen, että niin tärkeät paperit eivät voineet ilmaantua määrättyinä päivinä mikäli ei ollut pakottavia syitä siihen. Mitä syitä? Jos joka kerran olisi välikappaleena ollut ihminen, olisi varmasti sattunut säännöttömyyksiä, etenkin poliisin saatua asiasta tiedon ja ollessa läsnä kirjeiden saapuessa. Mutta kaikesta huolimatta saapuivat kirjeet ikäänkuin ne eivät olisi voineet olla tulematta. Ja niin selvisi minulle syy vähitellen: ne tulivat koneellisesti jonkun näkymättömän toiminnan kautta, joka oli kerta kaikkiaan pantu käyntiin ja vaikutti luonnonlain sokealla täsmällisyydellä. Tässä ei ollut kyseessä tietoinen äly ja tahto, vaan puhtaasti aineellinen välttämättömyys. Näiden kahden mielijohteen — vihollisen ja koneiston — yhteensattuminen synnytti valopilkahduksen. Niiden sattuessa vastakkain aivoissani muistuttivat ne minulle muun muassa, että herra Fauville oli ollut ammatiltaan insinööri."
Toiset kuuntelivat häntä tuskaisella ahdistuksella. Tämä asteittainen paljastus ei vähentänyt heidän levottomuuttaan, vaan lisäsi sitä, kunnes se tuli suorastaan kiduttavaksi.
Herra Desmalions huomautti:
"Minä myönnän, että kirjeet tulivat määrättynä päivänä, mutta te ette ole kiinnittäneet huomiota siihen, että tunnit vaihtelivat joka kerta?"
"Toisin sanoen, että ne vaihtelivat aina sen mukaan odotettiinko pimeydessä vai ei ja juuri tämä asianhaara antoi minulle avaimen arvoitukseen. Jos kirjeet — ja se oli välttämätön varovaisuustoimenpide, sen ymmärrämme nyt — tulivat vain pimeyden suojelemina, täytyi sen johtua siitä, että joku kone esti niitä tulemasta sähkön palaessa ja että tämän koneen täytyi olla yhteydessä huoneessa olevan sähköjohdon kanssa. Muuta selitystä ei voinut olla. Olimme tekemisissä itsetoimivan koneen kanssa, joka kellolaitteen kautta antoi ulos syytöskirjelmiään sinä ja sinä päivänä, sillä ja sillä tunnilla ja ainoastaan sähkön ollessa sammuksissa. Teillä on kone edessänne. Asiantuntijat voivat ilman epäilyä vahvistaa tämän väitteeni. Mutta kun on tosiasia, että se oli tässä huoneessa ja että se sisälsi herra Fauvillen kirjoittamia kirjeitä, niin enkö ole oikeassa väittäessäni, että sen oli rakentanut herra Fauville, sähköinsinööri?"