Ja hänen aavistuksensa olivat oikeat. Seuraavana aamuna tuli Mazeroux rue de Rivolille ja näytti hyvin virkeältä.
"Te pääsitte pakoon viimeisellä hetkellä. Weber sai tänä aamuna kuulla, että lintu oli lentänyt pois. Hän on aivan raivoissaan. Ja teidän täytyy tunnustaa, että sekasotku käy aina pahemmaksi ja pahemmaksi. Päämajassa ollaan aivan nolostuneita. He eivät edes tiedä, mitä Florence Levasseurin kanssa olisi tehtävä. Te olette siitä tietysti lukeneet lehdistä. Tutkintotuomari väittää, että koska Fauville teki itsemurhan ja tappoi poikansa Edmondin, ei Florence Levasseurilla ole asian kanssa mitään tekemistä. Hänen katsantokantansa mukaan on juttu lopullisesti selvä. Siinä on meillä ihana tutkintotuomari! Eikö esim. Gaston Sauveraudin murha ole päivänselvä; Florence Levasseurilla on ollut sormensa siinä niinkuin kaikessa muussakin. Eikö juuri hänen huoneestaan, Shakespearen teosten välistä, löydetty ilmoitusta, että Fauville oli järjestänyt kirjejutun ja räjähdyksen? Ja niin…"
Mazeroux vaikeni don Luisin silmien ilmeestä pelästyneenä. Hän ymmärsi, että isäntä oli rakastunut tyttöön enemmän kuin koskaan.
"No niin", sanoi Mazeroux, "emme puhu asiasta. Tulevaisuus on näyttävä minun olleen oikeassa, sen saatte kyllä nähdä."
* * * * *
Päivät kuluivat. Mazeroux kävi niin usein kuin mahdollista, tahi ilmoitti puhelimitse don Luisille niistä molempien tutkimusten yksityiskohdista, joihin Sant-Lazaressa ja Sante-vankilassa oli ryhdytty.
Vielä ei oltu saatu pienintäkään selvyyttä tuohon käsittämättömään salaisuuteen: hampaiden jälkiin omenassa. Fauvillen suora tunnustus vapautti Marien. Ja kuitenkin olivat omenassa epäilemättä Marien hampaiden jäljet. Nuo niin kutsutut tiikerinhampaat olivat ehdottomasti hänen. Ja sitten…
Lyhyesti ja selvästi, kuten Mazeroux sanoi, kaikki hapuilivat pimeydessä, ja vielä siihen määrin, että prefekti, testamentin säädöksen mukaan, äkkiä päätti, että perillisten kokous pidettäisiin seuraavalla viikolla ja määräsi sen yhdeksänneksi päiväksi kesäkuuta. Hän toivoi tällä tavoin saavansa kiusallisen jutun loppumaan, jutun, jossa poliisi osoittautui saamattomaksi ja hölmistyneeksi. He päättäisivät perinnöstä asianhaarojen mukaan ja sitten lopettaisivat jutun. Yleisö lakkaisi vähitellen puhumasta Mornington-perillisten joukkomurhasta ja tiikerihampaiden arvoitus vaipuisi unholaan.
Oli kummallista, mutta nämä viimeiset päivät, jotka olivat kuumeisia ja levottomia kuten kaikki päivät ennen suurta taistelua — ja kaikki tunsivat, että tässä viimeisessä kokouksessa tulisi suuri taistelu — vietti don Luis lepotuolissa rue de Rivolin parvekkeella istuen rauhallisesti sikareita polttaen ja puhallellen savurenkaita, joita tuuli vei Tuileriesin puutarhaan.
Mazeroux ei voinut sitä sulattaa