Don Luis oli itsepäinen ja tuli yhä innokkaammaksi.
"Ei, te ette ole siitä varma… älkää sanoko niin. Joku hallitsee teitä tietämättänne. Ajatelkaa silmänräpäys. Te olette Cosmo Morningtonin perillinen, omaisuuden, jota te ette halua, siitä olen varma. No, jos te ette halua tätä omaisuutta, kenelle joutuu se silloin? Vastatkaa. Onko joku, jolle on tärkeätä, että te tulette rikkaaksi. Siitä riippuu kaikki. Onko teidän elämänne sidottu jonkun toisen elämään? Onko hän ystävänne? Oletteko kihloissa hänen kanssaan?"
Tyttö vavahti vastenmielisyydestä.
"Oh, en ikinä! Mies, josta puhutte, ei voi…"
"Vai niin", huudahti don Luis mustasukkaisuuden valtaamana, "te tunnustatte! Vai niin, mies, josta puhun, on siis todellakin olemassa! Vannon, että sen roiston…"
Hän kääntyi kasvot vihan vääntäminä herra Desmalionsiin. Hän ei enää koettanut hillitä itseään.
"Herra prefekti, nyt näemme päämaalin. Minä tunnen tien, joka johtaa sinne. Peto vangitaan tänä iltana tahi viimeistään aamulla. Herra prefekti, näitä papereita seuraava kirje, allekirjoittamaton kirje, jonka tämä nuori nainen jätti teille, on erään priorittaren kirjoittama, joka johtaa avenue les Ternesin varrella olevaa sairaalaa. Toimittamalla sairashuoneella heti tarkastus, kuulustelemalla prioritarta vastakkain neiti Levasseurin kanssa, keksimme me kuka on rikollinen. Mutta emme saa kuluttaa minuuttiakaan hukkaan, muuten tulemme liian myöhään ja peto on paennut."
Hänen purkauksensa oli vastustamaton. Oli mahdotonta vastustaa hänen vakaumustaan. Herra Desmalions huomautti kuitenkin:
"Neiti Levasseur saattaisi sanoa meille…"
"Hän ei sano mitään, ei ainakaan ennen kuin mies on hänen läsnäollessaan paljastettu. Herra prefekti pyydän teiltä samaa luottamusta kuin ennenkin. Eivätkö kaikki lupaukseni ole täyttyneet? Luottakaa minuun, herra prefekti, heittäkää pois epäilyksenne. Muistakaa kuinka Marie Fauvillea ja Gaston Sauveraudia syytettiin mitä vakavimmilla syytöksillä ja kuinka he sortuivat viattomuudestaan huolimatta. Tahtooko laki, että Florence Levasseur uhrataan samoin kuin molemmat toisetkin? Sitäpaitsi enhän pyydä, että hänet päästettäisiin vapaaksi, vaan että minä saisin puolustaa häntä… Siis toisin sanoen, vain parin tunnin lykkäystä. Pyytäkää herra Weberiä huolehtimaan siitä, että häntä vartioidaan tarkasti. Antakaa salapoliisienne tulla mukanamme… niin vieläpä useiden, sillä meitä ei tule liian monta vangitaksemme tuon inhottavan pedon luolassaan."