Maître Lepertuis näytti hämmästyneeltä eikä vastannut.
"No", kysyi Perenna.
"Niin, nyt muistan… sinä päivänä tapahtui jotain… samana perjantaina."
"Oletteko varma siitä?"
"Olen. Tullessani aamiaiselta huomasin, ettei laatikko ollut lukittu… vaikka aivan varmaan olin sen lukinnut. Silloin kiinnitin verrattain vähän huomiota asiaan. Mutta nyt ymmärrän… käsitän."
Kaikki don Luisin otaksumat tulivat näin ollen vahvistetuiksi; otaksumat, jotka perustuivat pariin todennäköisyysseikkaan, mutta todistivat havainto- ja arvaamiskykyä, joka oli hämmästyttävää miehessä, joka ei ollut ollut läsnä missään näissä tapahtumissa, joiden välillä hän oli keksinyt yhdyssiteen.
"Me emme laiminlyö," sanoi poliisiprefekti, "niin pian kuin mahdollista verrata teidän väitteitänne, jotka kyllä ovat hiukan uskalletut, kuten myöntänette; niihin enemmän tosiasiallisiin todistuksiin, joita salapoliisini, jolla asia on hoidettavanaan, on koonnut… ja jonka pitäisi olla jo täällä."
"Koskeeko hänen ilmoituksensa Cosmo Morningtonin perillisiä?" kysyi asianajaja.
"Pääasiallisesti perillisiä, sillä kaksi päivää sitten ilmoitti hän minulle puhelimitse koonneensa kaikki tiedot, myöskin niitä pykäliä koskevat, jotka… mutta odottakaa: nyt muistan hänen puhuneen sihteerilleni murhasta, joka oli tehty täsmälleen kuukausi sitten. Tänäänhän on juuri kuukausi siitä, kun herra Cosmo Mornington…"
Herra Desmalions painoi kovasti soittokellon nappia. Hänen yksityissihteerinsä astui heti sisään.