Herra Desmalions etsi kiireesti papereiden joukosta, jotka sihteeri oli hänen tullessaan jättänyt. "Kas tässä! Tätä juuri tarkoitin: 'Fauville'. Ensimmäinen tavu on sama. 'Fauville'… ei muuta, ei ristimänimeä eikä sen alkukirjaimia. Kirje on kirjoitettu kuumeentapaisella kiireellä; siinä ei ole päivämäärää eikä osoitetta. Käsiala on vapisevaa."
Ja herra Desmalions luki ääneen:
'Herra prefekti.
Suuri vaara uhkaa minua ja poikaani. Kuolema lähestyy nopeasti. Tänä iltana tahi viimeistään huomen aamulla saan todistuksia siitä halpamaisesta salaliitosta, joka uhkaa meitä. Pyydän lupaa saada jättää ne teille aamupäivällä. Olen suojeluksen tarpeessa, pyydän teiltä apua. Kunnioittaen: Fauville'.
"Ei mitään muuta valaisevaa?" kysyi Perenna. "Ei mitään toiminimen leimaa?"
"Ei, ei mitään. Mutta ei ole mitään erehtymisen mahdollisuutta. Vérot'n ilmoitukset sopivat selvästi yhteen tämän epätoivoisen vetoamisen kanssa. Ne ovat nähtävästikin herra Fauville ja hänen poikansa, jotka aiotaan murhata tänä yönä. Ja hirveintä on että nimi Fauville on niin yleinen, joten on mahdotonta, että etsimisemme johtaisi tuloksiin aikanaan."
"Kuinka niin, herra prefekti? Ponnistamalla äärimmäisiin…"
"Tietysti me ponnistamme äärimmäisiin ja minä panen kaiken väkeni liikkeelle. Mutta muistakaa ettei meillä ole pienintäkään johtolankaa."
"Oh, se olisi hirveää!" huudahti don Luis. "Nuo molemmat ihmiset tuomittuina kuolemaan ja me emme olisi tilaisuudessa pelastamaan heitä! Herra prefekti, pyydän teitä hartaimmin, että…"
Hän ei ollut puhunut loppuun, kun prefektin yksityissihteeri astui sisään käyntikortti kädessään.