"Mitä! Siksikö epäröitte ottaa minua mukaanne…? Sillä siitä kai on puhe?"
"Älkää naurako. Ei sovi nauraa silloin, kun näkee suorastaan hornan liekkejä."
Bretagnetar lausui nämä sanat sulkien silmänsä ja tehden ristinmerkin. Sitten hän jatkoi:
"Kaiketikin… te teette minusta pilaa… Pidätte minua tämän seudun taikauskoisena naisena, joka uskoo aaveisiin ja virvatuliin. Enkä sitä kokonaan kielläkään. Mutta sittenkin… on totuuksia, jotka häikäisevät silmänne…! Saatte puhua niistä asioista Maguennocin kanssa, jos hän alkaa luottaa teihin."
"Maguennocin kanssa?"
"Hän on yksi niistä neljästä merimiehestä. Poikanne vanha ystävä. Hänkin on kasvattanut poikaanne. Hän tietää näistä asioista enemmän kuin kaikki oppineet, enemmän kuin isännekään. Ja kuitenkin…"
"Ja kuitenkin…"
"Kuitenkin Maguennoc yritti kiusata kohtaloa ja tunkeutua syvemmälle asioiden tuntemiseen kuin on luvallista."
"Mitä hän teki?"
"Hän tahtoi koskettaa kädellään, kuuletteko, omalla kädellään (hän itse sen minulle tunnusti) ihan pimennon pohjaan."