"Neitoset..."
"Neitoset nähneetkö unta? Tekisi mieleni uskoa niin, sillä aamusta asti olen turhaan etsinyt ja pohtinut. On muuten helppo kuulustella heitä."
Serkukset käytiin kutsumassa paikalle. Suzanne oli vielä ihan valju ja vapiseva, kyeten tuskin puhumaan. Raymonde oli tarmokkaampi ja miehekkäämpi — ja ruskeiden silmiensä heleässä hohteessa myöskin kauniimpi — kertoen selkeästi yön tapahtumat ja oman osuutensa niissä.
"Olette siis aivan varma tiedoissanne, neiti?"
"Ehdottomasti. Puiston halki kulkevat miehet kantoivat kapineita."
"Entä kolmas?"
"Hän lähti täältä tyhjin käsin."
"Voitteko mainita meille hänen tuntomerkkinsä?"
"Hän häikäisi silmiämme kaiken aikaa lyhdyllään. Voin korkeintaan sanoa, että hän tuntui pitkältä ja vantteralta."
"Saitteko tekin hänestä saman vaikutelman, neiti?" kysyi tuomari Suzanne de Gesvresiltä.