"Luulenko!" huudahti nuori mies. "Huomatkaahan eräs pikku seikka: mitä alkukirjaimia nuo herrat käyttävät kirjeenvaihdossaan? A.L.N., — ensimmäistä kirjainta Arsènesta, ensimmäistä ja viimeistä Lupinista."
"Kas vain", kiitteli Ganimard, "teiltäpä ei mikään välty. Olette toden totta terävä poika, ja vanha Ganimard myöntää olevansa vallattu."
Beautrelet punastui ihastuksesta ja puristi apulaispäällikön hänelle ojentamaa kättä.
Nuo kolme miestä olivat lähestyneet kuistia, ja heidän katseensa harhailivat pitkin raunioaluetta. Herra Filleul mutisi:
"Hän siis muka on tuolla!"
"Hän on tuolla", vakuutti Beautrelet hillityllä äänellä. "Hän on ollut tuolla kaatumisestansa asti. Loogillisesti ja käytännöllisesti päättäen hän ei ole voinut poistua neiti de Saint-Véranin ja molempien palvelijain häntä näkemättä."
"Mitä todistuksia teillä siitä on?"
"Todistuksen ovat meille antaneet hänen rikostoverinsa. Samana aamuna pukeutui toinen heistä ajuriksi ja kyyditsi teidät tänne..."
"Ottaakseen heidän jäljilleen johtavan lakin..."
"Kyllähän, mutta myöskin ja eritoten tarkastellakseen paikkaa, tehdäkseen tiedustuksia ja saadakseen selville, mihin hänen isäntänsä oli joutunut."