[17] Elinvoimainen mehiläis-asumuskunta kuluttaa talvehtimisaikana, joka Keski-Euroopan maissa kestää noin kuusi kuukautta, nimittäin lokakuusta huhtikuun alkuun, tavallisesti kymmenestä viiteentoista kg hunajaa.
[18] Tässä näemme kesyn mehiläisen paikan tieteellisessä järjestelmässä:
Luokka Hyönteiset
Lahko Hymenoptera
Heimo Apidae
Suku Apis
Laji Mellifica.
Mellifica nimi on peräisin Linnén järjestelmästä. Se ei ole paraiten valituita, koska kaikki Apidae paitsi mahdollisesti muutamia loismehiläislajeja ovat hunajaatekeviä. Scopoli käyttää nimeä: Cerifera; Réaumur, Domestica; Geoffroy, Gregaria. Apis ligustica, italialainen mehiläinen, on Apis Mellifican muunnos.
[19] Tämä tapaus on päälle päätteeksi jotenkin tavallinen sekundäärisissä ja tertiäärisissä parvissa, sillä ne ovat kokemattomampia ja varomattomampia kuin primäärinen parvi. Niitä johtamassa on neitseellinen, huimapäinen kuningatar, ja niissä on melkein yksinomaan aivan nuoren nuoria mehiläisiä, joissa alkuperäinen vaisto vaikuttaa sitä voimakkaammin, kuta vähemmin ne vielä tuntevat ankaran taivaanalamme kovuutta ja oikkuja. Muuten ei ainoakaan näistä parvista kestä syksyn ensimäisiä kylmiä viimoja, vaan ne yhtyvät pian luonnon hitaan ja hämäräperäisen kokeilun lukemattomien uhrien joukkoon.
[20] Koska me nyt viimeisen kerran koskettelemme mehiläisen rakennustuotteita, niin huomauttakaamme eräs Apis Florean omituisuus. Sen kuhnurikennoissa muutamat seinät ovat lieriön muotoisia sen sijaan että olisivat kuusikulmaisia. Näyttää siltä, kuin ei se olisi vielä täydelleen siirtynyt toisesta muodosta toiseen lopullisesti omistaaksensa parhaimman.
[21] Büchner mainitsee samanlaatuisen tosiseikan, joka ei todista hitaasti tapahtuvaa, vuosisatoja kestävää, tiedotonta ja välttämätöntä, vaan suoraa päätä tapahtuvaa ja järkiperäistä mukautumista olosuhteisiin: Barbadoksessa, keskellä sokeritehtaita, missä mehiläiset löytävät vuoden umpeen yllin kyllin sokeria, ne lakkaavat täydellisesti kukissa käymästä.
[22] Tärkeätä on olla sekottamatta seuraavia kolmea nimitystä: apiens, apides ja apites, joita esityksessämme tulemme käyttämään vuorotellen, ja jotka olemme lainanneet Emile Blanchardin luokituksesta. Apiens ovat alalahko (tribus), joka käsittää kaikki mehiläis-sukuiset heimot. Apides (apidae) ovat ensimäinen näistä heimoista ja jakaantuvat kolmeen ryhmään, joiden ranskalaiset nimet ovat: Meliponites, Apites ja Bombites (kimalaiset). Apites-ryhmä vihdoin käsittää kesyn mehiläisen eri muunnokset.
[23] Esimerkkejä: Kimalainen, jolla on loisena Psithyra, Stelis, joka elää Anthidiain häviöksi. Meidän täytyy otaksua, sanoo sangen sattuvasti J. Perez (Les Abeilles) loisen ja uhrin tavanmukaisesta samankaltaisuudesta puhuessaan, meidän täytyy otaksua, että nuo molemmat suvut ovat ainoastaan kaksi eri muotoa samaa tyyppiä sekä liittyvät toinen toiseensa läheisen sukulaisuuden kautta. Kehitysoppia kannattaville luonnontutkijoille ei tämä sukulaisuus ole puhtaasti aatteellinen vaan todellinen. Loislaji olisi siten vain satoa-kokoovasta lajista lähtenyt sukuhaara, joka mukautuessaan loiselämään on kadottanut sadonkorjuuseen tarpeelliset elimet.
[24] Varmaa ei ole, noudatetaanko kuninkuuden ja yksiäitiyden periaatetta tarkoin Meliponitien keskuudessa. Blanchard otaksuu hyvällä syyllä että, koska ne ovat pistimiä vailla eivätkä siis yhtä helposti voi surmata toinen toistansa kuin mehiläiskuningattaret, pesässä luultavasti elää useita kuningattaria. Mutta tätä seikkaa ei ole tähän asti voitu todeta, naaraitten ja työmehiläisten suuren yhdennäköisyyden vuoksi sekä siksi, ettei Melipona-mehiläisiä ole voitu kasvattaa meidän ilmanalassamme.