TOINEN LAPSI. Minä olen keksinyt kolmekymmentä kolme lääkettä elämän pidentämiseksi… Ne ovat täällä, näissä sinisissä pulloissa…
KOLMAS LAPSI tullen esiin joukosta. Minulla on semmoinen valo, jota ei kukaan vielä tunne… (Hän valaisee itsensä kokonaan omituisella liekillä.) Eikö se ole mukavaa, mitä?…
NELJÄS LAPSI kiskoo Tiltiliä käsivarresta. Tulehan toki katsomaan minun konettani, joka lentää ilmassa niinkuin lintu ilman siipiä…
VIIDES LAPSI. Ei, ei, ensin minun konettani, jolla voi löytää ne aarteet, mitkä piilevät kuussa…
Siniset Lapset tunkeilevat Tiltilin ja Mitilin ympärillä ja huutavat kaikki kilvan: "Ei, ei, tule katsomaan minun… Ei, ei, minun on kauniimpi… Minun on vielä kauniimpi!… Minun on kokonaan sokerista!… Ei sen kone ole mitään!… Hän on saanut siihen aatteen minulta! j.n.e." Näin huudahdellessaan sinne tänne he vetävät Tiltilin ja Mitilin sinisiä työhuoneitaan kohti… Siellä sitten jokainen keksijä panee koneensa käymään. Siinä alkaa pyöriä rattaita, siipiä, kiertoja, hyrriä, remmejä, kaikenlaisia merkillisiä ja vielä olemattomia ja nimettömiä esineitä, joita kaikkia verhoo epäoleellisuuden sininen sumu. Joukko kummallisia ja salaperäisiä koneita käy tai riippuu holvien alla tai seisoo pylväiden juurella, samalla kun lapset käärivät auki ja kiinni karttoja ja piirustuksia, aukovat kirjoja, paljastelevat sinisiä kuvapatsaita, tuovat suunnattoman suuria kukkia ja jättiläishedelmiä, jotka näyttävät olevan safiirista ja turkoosista.
ERÄS PIENI SININEN LAPSI kumarassa suunnattoman suurten sinisten satakaunojen painon alla. Katsokaahan toki näitä minun kukkiani?
TILTIL. Mitä ne ovat?… En ole semmoisia koskaan nähnyt…
PIENI SININEN LAPSI. Ne ovat satakaunoja…
TILTIL. Eihän toki… Nehän ovat kärrynpyörän kokoisia…
PIENI SININEN LAPSI. Ja kuinka ne tuoksuvat!…