AIKA. Mutta elämäänhän tässä mennään eikä kuolemaan!… (Vetää ensimäistä lasta mukanaan.) Tule nyt vain!
TOINEN LAPSI ojentaen epätoivoissaan kätensä poisvietävää lasta kohti. Anna minulle joku merkki!… Yksi ainoa merkki!… Sano minulle, mistä sinut tunnen!…
ENSIMÄINEN LAPSI. Siitä, että sinua aina rakastan!…
TOINEN LAPSI. Ja sinä minut siitä, että olen surullisempi kuin kukaan muu!… Siitä sinä minut tunnet!…
Kaatuu liikkumattomaksi maahan.
AIKA. Tekisitte paljoa viisaammin, jos antautuisitte toivon ettekä epätoivon valtaan… Ja nyt ovat kaikki koolla… (Tarkastaa tuntilasiaan.) Nyt on jälellä vain kuusikymmentä kolme sekuntia…
Lähtevät ja jäävät lapset tulevat vielä viimeisen kerran vilkkaaseen liikkeeseen. — Huudetaan viimeiset hätäiset jäähyväiset: "Hyvästi, Pekka… Hyvästi Janne… Onko sinulla kaikki, mitä tarvitset?… Puhu heille minun keksinnöistäni!… Etkö ole unohtanut mitään?… Tunnekin sitten minut!… Kyllä minä tunnen!… Elä vain hukkaa aatteitasi!… Elä kumarru liiaksi laidan yli, ettet putoo avaruuteen!… Anna minulle tietoja itsestäsi!… Ei kuulu voivan!… Kyllä, kyllä, koetahan ainakin!… Ilmoita, onko siellä hyvä olla!… Minä tulen sinua vastaan!… Minä synnyn kuninkaan pojaksi!"… j.n.e.
AIKA heiluttaen avaimiaan ja viikatettaan. Jo riittää, jo riittää!…
Ankkuri on nostettu!…
Purren purjeet tulevat sen laskeutuessa näkyviin ja katoavat. Kuuluu purressa olevien lasten eteneviä huutoja: "Maa näkyy, maa näkyy!… Minä näen sen!… Oi, kuinka se on kaunis!… Se loistaa!… Se on suuri!…" Ja sitten kuuluu niinkuin syvästä kuilusta äärettömän kaukainen riemuisa odottava laulu.
TILTIL Valolle. Mitä se on?… Se ei ole lasten laulua… On, niinkuin kuuluisi joidenkin toisten ääniä…