Tiltil avaa oven selkoselälleen; ei näy mitään.
TILTIL. Eivätkö ne tule ulos?…
YÖ. Sanoinhan jo… ne melkein kaikki ovat sairaita ja alakuloisia… lääkärit eivät ole erittäin ystävällisiä heitä kohtaan… Käyhän sisään, niin näet…
TILTIL menee luolaan ja tulee takaisin melkein samassa.
TILTIL. Sininen Lintu ei ole siellä… Taudit siellä ovat todella hyvin sairaan näköisiä… Eivät edes nostaneet päätään… (Muuan pikku Tauti, jolla on tohvelit jalassa, yllään aamunuttu ja päässään yömyssy, pääsee pujahtamaan ulos ja alkaa harppailla salissa). Kas tuota pientä, kun pääsi… Mikä se on?…
YÖ. Ei se ole mitään, se on vain kaikista pienin. Nuha… Kun sitä ahdistetaan vähemmän kuin muita, voi se paremmin kuin muut… (Kutsuen Nuhaa) Tulehan tänne, pienokainen… Tulit ulos liika varhain; täytyy odottaa jäiden lähtöä…
Aivastellen, rykien ja nenäänsä niistellen palaa Nuha
luolaan ja Tiltil sulkee oven.
TILTIL menee seuraavalle ovelle. Nyt katsomme tänne… Mitä täällä on?…
YÖ. Ole varuillasi… Siellä on Sodat… Ne ovat kauheammat ja voimakkaammat kuin koskaan ennen… Jumala tietää, mitä tapahtuisi, jos joku heistä pääsisi irti… Onneksi he ovat kömpelöitä ja hidasliikkeisiä… Mutta meidän on kaikkien oltava valmiina painamaan ovea, sillaikaa kun sinä vilkaiset sisään…
Hyvin varovasti avaa Tiltil ovea sen verran, että silmä mahtuu näkemään raosta. — Samassa hän koko voimallaan painaa ovea kiinni, huutaen: