KOIRA. Ja metsällistä ja makkaroita ja lammasta ja vasikan maksaa… (julistaen) Ei mikään koko maailmassa ole parempaa, ei mikään ole ihanampaa, eikä mikään ole sen veroista kuin vasikan maksa!…
LEIPÄ. Paitse kaikkein hienoimmista vehnistä leivotut neljän kilon leivät!… Oo, ne ovat suurenmoisia, ne ovat ihmeen ihania!… Ne ovat suurempia kuin minä…
SOKERI. Pyydän anteeksi, pyydän tuhat kertaa anteeksi… Sallitteko… En tahtoisi loukata ketään, mutta elkäähän toki unhottako kaikkia näitä imeliä, jotka ovat tämän pöydän kunnia ja joiden loisto ja ihanuus, jos niin saamme sanoa, voittaa kaiken, mitä on tavattavana ei ainoastaan tässä salissa, vaan luultavasti kaikkialla muuallakin…
TILTIL. Katsokaahan, kuinka ne ovat tyytyväisen ja onnellisen näköisiä!… Kuulkaahan, kuinka ne huutavat ja nauravat!… Nyt ne näkivät meidät…
Ja todella onkin kymmenkunta Suurempaa Onnea noussut pöydästä alkaen vaivaloisesti ja vatsojaan pidellen lähestyä lapsia.
VALO. Elä pelkää, ne ovat hyvin ystävällistä väkeä… Ne tulevat luultavasti pyytämään sinua pöytäänsä… Elä suostu mihinkään, elä ota vastaan mitään, muuten voit unohtaa tehtäväsi…
TILTIL. Enkö saa ottaa pikku leivostakaan? Miksi en? Ne ovat niin makean näköisiä, niin tuoreita, niin hyvin sokeroituja, niiden päällä on hedelmäsylttiä, katsokaa, ne ovat kermalla voideltuja, miksen saa?
VALO. Ne ovat hyvin vaarallisia, ne voisivat lamauttaa tahtosi. Täytyy osata uhrata jotain sen velvollisuuden vuoksi, joka on täytettävänä. Kieltäy kohteliaasti, mutta varmasti… Siinä ne ovat…
SUURIN ONNI ojentaa kätensä Tiltilille. Päivää, Tiltil!…
TILTIL ihmeissään. Tunnetteko minut?… Ken olette?…