He ratsastivat miltei suoraan länttä kohti. Tämän suunnan saattoi heidät valitsemaan havainto, että hyppykauriit olivat tulleet pohjoisesta. Ohjaamalla länteen he uskoivat pikemmin pääsevänsä hävitetyn alueen tuolle puolen.
Suureksi tyydytyksekseen he pääsivät tunnin matkattuaan antilooppien vaelluksen jäljiltä; ja vaikkakaan he eivät löytäneet vettä, oli siellä oivallista ruohoa.
Kenttäkornetti lähetti nyt Swartboyn takaisin hakemaan toisia hevosia ja lehmää, osoittaen paikan, johon hänen tulisi tuoda ne laitumelle, sillaikaa kun hän itse jatkoi lähteen etsimistä.
Taivallettuaan muutamia maileja edemmäksi van Bloom huomasi pohjoispuolella pitkän kukkulajonon, joka kohosi suoraan tasangosta ja jatkui länteenpäin niin kauas kuin hän saattoi nähdä. Ajatellen, että vettä todennäköisesti löytyisi näiden kallioiden lähistöltä, hän käänsi hevosensa niitä kohden. Lähestyessään niiden juurta hän ihaili sitä kaunista näköalaa, joka alkoi avautua hänen eteensä. Hän kulki halki erisuuruisten ruohoisten aukeamain, joita erottivat toisistaan hento-lehväiset mimoosaviidakot; toiset niistä muodostivat suuria tiheikköjä, kun taas toisissa oli vain muutamia mataloita pensaita. Kohoten korkealle yli mimoosain kasvoi useita jättiläissuuruisia puita, lajiltaan sellaisia, joita van Bloom ei ollut milloinkaan ennen nähnyt. Niitä oli maassa harvassa; mutta jokainoa, suunnattomine lehvälatvoineen, näytti jo yksin pieneltä metsältä.
Koko ympäröivä seutu oli näöltään hempeätä, puistomaista, ollen tuntuvana vastakohtana takana kohoaville tummille kallioille, jotka kohosivat tasangosta äkkijyrkästi usean sadan jalan korkeuteen ja näennäisesti yhtä pystysuoraankin kuin talon seinät.
Ihana maisema ilahutti matkaajan silmää — moinen ihana maakaistale niin suuren autiuden keskessä; sillä hän tiesi, että suurin osa ympäröivää aluetta oli tuskin parempaa kuin villi "karoo". Koko pohjoispuoli satoja maileja pitkälle oli suurta erämaata — Kalaharin erämaata ja nämä kalliot olivat osa sen eteläistä rajaa. "Vee-buuria" olisi ilahuttanut tällainen näky toisissa oloissa. Mutta mitä merkitsivät hänelle nyt kaikki nämä erinomaiset laitumet — nyt, kun hän ei enää kyennyt laumoillaan niitä täyttämään?
Huolimatta näköalan kauneudesta hänen ajatuksensa olivat tuskallisia.
Hän ei kuitenkaan antanut epätoivolle valtaa. Hänen nykyiset huolensa olivat kyllin karvaita estääkseen häntä kiintymästä tulevaisuuteen. Hänen ensi huolenaan oli löytää paikka, missä hänen hevosensa voisivat koota uusia voimia; sillä ilman niitä hän ei enää voisi muuttaa minnekään — ilman niitä hän olisi todella avuton.
Vettä hän kaipasi. Jollei vettä löytyisi, olisi koko tämä kaunis puisto, jonka läpi hän kulki, yhtä arvoton hänelle kuin ruskea aavikko.
Varmastikaan ei voi näin suloista maisemaa olla ilman tuota olennaisinta alkuainetta!