Kaikki taputtivat käsiään majorin lyhyille ja loppupuolella niin ponteville sanoille, ja eversti, joka oli innoissaan siitä, että oli voittanut sen tarkoitusperän, jota hiljaisuudessa oli tarkoittanut, antoi loppukäskynsä.
»Pääasia on tätä nykyä, ettemme ota askeltakaan eteenpäin. Muutamien tuntien lepo on sitä paitsi kaksin kerroin virkistävä sekä miesten että hevosten kestävyyttä.«
Itse Henrykin, joka oli kiihkeämpi kuin kukaan muu, väistyi sellaisia järkeviä syitä kuullessaan.
Everstinsä käskystä ryhmittyivät upseerit heti joukkojensa etunenään. Jokainen eskadroonan päällikkö otti vastaan asianomaisia käskyjä ja lansieerirykmentti Zacatecas hajosi puoliympyrään, jonka laajuus tuli supistumaan sitä myöten mikäli tultiin vuorta lähemmäksi.
Toiminnan piti alkaa yön tullen.
Eversti Requennes oli, niinkuin tiedämme, kuulustellut Henry Tresilliania kojoteerojen luvusta ja tämä oli arvostellut nämät noin viideksi sadaksi. Siinä tapauksessa, että Horcasitas-joen uudisasutuksiin lähtenyt retkikunta oli ennättänyt palata, löytyi vuoren juurella noin kuusi tai seitsemän sataa apakia.
Samoilla voimilla molemmin puolin oli voitto varma, erittäinkin jos vuoren asukkaat ottivat osaa taisteluun ja ylhäältä päin levittivät häviötä villien joukkoon, jonka lansieerit ja peonit kohta sulkivat rautakehään ja sapelia ja peitsiä käyttäen ajaisivat solan suuhun.
Meksikolaiset sotamiehet ja don Julianon väki odottivat kuumeentapaisella jännityksellä yön lähestymistä.