Käveltyänsä tasangon halki noin kaksi tai kolmesataa metriä, tulivat he aukeaman suuhun metsässä. Kun meksikolainen kävi aukeamaan, huudahti hän: »El ojo de agua!«
Tätä nimitystä, »veden silmä,« käyttävät meksikolaiset lähteestä yleensä tai ainakin siitä paikasta, jossa lähde kuohuu ylös maasta. Henrylle oli tämä runollinen nimitys tuttu, ja hän ymmärsi heti mitä seuralaisensa tarkoitti. Metsäaukon keskeltä tuli vesi kihisten, kirkkaana kuin kristalli, kallion halkeamasta ja muodosti pienen ympyriäisen säiliön, mistä se puro alkoi, joka syöksyi järveen, ja jota metsästäjät olivat seuranneet tähän asti.
Gambusino otti härän sarven, joka hänellä oli mukanansa ja kumartui lähdettä kohden.
»Minun on mahdoton vastustaa kiusausta,« virkkoi hän. »Huolimatta siitä suuresta vesimäärästä, jonka eilen join, näyttää kuin en koskaan voisi janoani sammuttaa.«
Hän täytti ja tyhjensi sarven tuokiossa.
»Delicioso!« (suloista) huudahti Pedro ja täytti sen uudestaan.
Henry seurasi hänen esimerkkiään, mutta se pikari, jonka hän kaivoi esille metsästyslaukustaan, oli puhdasta hopeaa. Juoma-astiat kullasta ja hopeasta eivät suinkaan ole harvinaisia Sonoran aarnion omistajille.
Siinä silmänräpäyksessä kuin aikoivat lähteä liikkeelle uudelleen, kuulivat he siipien suhinaa ja näkivät metsän avonaisen paikan reunassa joukon suuria höyhenillä varustettuja olentoja, jotka tallustelivat aivan rauhassa toinen toisensa perästä taivuttaen kaulojansa nielläkseen jonkun hyönteisen tai noukaistakseen heinän korren. Ne olivat guajaloteja, joista Pedro oli puhunut ja muistuttivat niin paljon sukulaisiansa kanatarhassa, että Henry ilman vaikeutta tunsi ne samalla kuin huomasi ne niiden heimolaisia paljoa kauniimmiksi.
Vanha kukko oli jonon etunenässä. Se ojentelihe juhlallisesti hyvin ylpeänä komeasta ruumiinrakennuksestaan ja loistavasta höyhenpuvustaan, joka nousevan auringon säteitten valaisemana heijasti kaikkia sadekaaren värejä. Äkkiä se kohotti päänsä ja päästi levottoman äänen. Liian myöhään. Neljä laukausta kuului melkein yhtä haavaa ja vanha kukko makasi ojona maassa kolmen seuralaisensa kanssa. Toiset lensivät hirveästi kirkuen ja sellaisella siipien räminällä, että olisi luullut puimakoneen olleen käymässä. Ne luultavasti ensi kertaa olivat tekemisissä sellaisten murhakoneitten kanssa.