Ossaru hypähti korkealle ilmaan yrittäen tarttua nuoraan, Kaspar juoksi ottamaan lähellä olevaa salkoa, toivoen sen avulla saavansa leijan kiinni, kun taas Karl syöksyi ylös kalliota vastaan seisovia tikapuita, joiden lähellä köysi nyt suikersi.
Kaikkien kolmen ponnistukset olivat yhtä turhat. Sekunnin pari heilahteli köyden pää heidän päittensä yläpuolella juuri niin kaukana ulottuvilta, että oikein kiusasi heitä. Sitten se kohosi nopeasti ja kohtisuorasti ylöspäin, aivan kuin olisi ylhäällä oleva näkymätön käsi nykäissyt sitä taas kovasti, minkä jälkeen se lopullisesti katosi kallion syrjän yli!
48. luku.
EI ENÄÄ PAPERIPUITA.
Köyden katoamisessa ei ollut mitään salaperäistä. Leijaa ei enää näkynyt kallion huipulla. Tuuli oli kuljettanut sen pois ja tietenkin siihen kuuluvan köyden samalla.
Kun ensimmäinen hämmästyksen hetki oli ohi, silmäsivät seikkailijamme toinen toistaan katseella, joka sisälsi jotakin muutakin kuin pettymystä. Vaikka leija oli niin monta kertaa ollut tarttumatta kiinni, oli se kuitenkin kerran tarttunut, ja hyvin järkevää oli otaksua, että se taas tarttuisi. Sitäpaitsi oli toisia paikkoja, joissa jyrkänne oli yhtä matala, vieläpä matalampikin kuin se kohta, missä he olivat tehneet kokeitaan. Mahdollisesti olisi heidän yrityksensä onnistunut paremmin jossakin niistä. Joka tapauksessa oli hyvin luultavaa, että jolleivät he olisi menettäneet leijaansa, olisivat he voineet jollakin sopivalla hetkellä kiivetä pois kalliovankilastaan nuoraportaiden avulla, mutta nyt oli kaikki sellainen ikuisesti mahdotonta. Sen mahdollisuuden oli yksi ainoa tuulenpuuska pyyhkäissyt pois.
Joku ehkä voisi luulla, ettei onnettomuus ollut auttamaton. Voisi näet väittää, että olisi saattanut tehdä toisen leijan samanlaisista aineksista kuin sekin oli ollut, jonka tuuli oli vienyt mennessään. Mutta se väite ei olisi tosiasiain mukainen.
Sama ajatus oli jo välähtänyt kaikkien kertomuksemme sankarienkin mielessä heidän huomatessaan, että se leija, jota he yrittivät saada tarttumaan kiinni ylhäällä, alkoi kulua ja muutenkin tärveltyä.
"Voimme helposti tehdä toisen", arveli Kaspar silloin.
"Ei, veljeni", vastasi Karl, "pelkäänpä, ettemme voi enää koskaan tehdä. Meillä on riittävästi paperia jäljellä paikataksemme tämän, mutta ei kylliksi uuden leijan tekoon."