"R.B.G., Kalkutta", saneli Kaspar hitaasti lukiessaan renkaaseen kaiverrettua kirjoitusta. "R.B.G. Mitähän nuo alkukirjaimet merkinnevät?"
"Sitä ei ole vaikea sanoa", vastasi Karl " Royal Botanical Garden! [Kuninkaallinen kasvitieteellinen puutarha. Suom.] Mitä muuta se voisi olla?"
"Ei mitään muuta. Varmasti nuo kaksi lintua ovat samat, jotka usein näimme siellä ja joiden kanssa niin usein leikimme!"
"Ne samat", vahvisti Karl. "Siitä ei ole epäilystäkään."
"Ja Fritzinkin on täytynyt tuntea ne tehdessään tuon aiheettoman hyökkäyksen niiden kimppuun. Muistathan, kuinka se riiteli niiden kanssa?"
"Muistan. Sen ei saa enää antaa hyökätä niiden kimppuun. Minä tarvitsen niitä."
"Tarvitset?"
"Niin, vieläpä mitä tärkeimpään tehtävään, niin tärkeään, että näistä linnuista, niin rumia ja vastenmielisiä kuin ne ovatkin, täytyy pitää huolta aivan kuin ne olisivat kauneimpia ja arvokkaimpia lempieläimiä. Meidän täytyy hankkia niille ruokaa ja vettä. Meidän on hoivattava niitä päivisin ja vartioitava öisin kuin ne olisivat jokin pyhä tuli, jota meidän velvollisuutemme on pitää alituisesti vireillä."
"Sepä nyt on jotakin!"
"Se on aivan totta, veljeni. Näiden haikaroiden omistaminen ei ole meille ainoastaan tärkeää, vaan se on aivan perusehto meidän pelastuksellemme. Jos ne kuolisivat meidän käsiimme tai pääsisivät pakoon meiltä, tai jos vain toinenkin niistä kuolisi tai pääsisi karkuun, olisimme hukassa. Viimeinen toivomme on niissä. Siitä olen varma."