Molemmat suuntasivat yht'aikaa katseensa puuhun ja kohdistivat sen osoitettuun paikkaan. Karl oli yhtä ymmällä tästä oudosta ilmestyksestä kuin Kasparkin oli ollut.
Mutta ei Ossaru. Samalla hetkellä, jolloin hän näki käyrän torahampaan ja tumman kehän, lausui hän vain välinpitämättömästi ja huolettomasti:
"Siinähän on sarvilintu pesässään."
14. luku.
OMITUINEN PESÄ.
Juuri silloin näkyi käyrä kasvannainen vetäytyvän puun sisään, ja sen paikalle ilmestyi pieni tumma reikä, joka oli ilmeisesti suuremman onkalon aukko. Tämä huomio hämmästytti kovin Karlia samoin kuin hetkistä aikaisemmin Kasparia.
"Pesä!" toisti Kaspar ihmeissään shikarin selityksestä. "Linnun pesä? Sitäkö tarkoitatte, Ossi?"
"Aivan sitä, sahib. Se on oikein suuren linnun pesä. Feringhit sanovat sitä sarvilinnuksi."
"Vai niin", arveli Kaspar, joka ei ollut paljonkaan viisastunut Ossarun selityksestä, "se on hyvin kummallista. Olemme nähneet sarven kaltaisen esineen pistävän ulos puusta, vaikkakin se muistuttaa enemmän norsun torahammasta kuin sarvea. Se voi olla linnun nokka, mutta sanokaahan, missä sitten lintu itse tai sen pesä on?"
Ossaru sanoi pesän olevan puun sisässä sekä linnun pesässään aivan nokkansa takana, missä sen pitikin olla.